I.P. Sametilla riittää juoksuhaluja tarhassakin.
I.P. Sametilla riittää juoksuhaluja tarhassakin.Kuva: Ritva Kiviaho

I.P. Vipotiinan varsa Kotilaiselle – ”Satsataan nyt nuoriin, kun niitä on ollut tulossa”

3-vuotiaaksi kääntynyt I.P. Sametti (Liising – I.P. Vipotiina) on ollut nyt kuukauden päivät Harri Kotilaisen treenissä.

Varsa on osoittautunut valmentajalle mieleiseksi.

”Hyvä rakenne ja tyyli liikkua, ja oikein mukava ajettava. Kaikki on oikeinkin mieleistä, ei estettä ettei tulisi juoksijahevosta”, Harri Kotilainen kuvailee.

Timo Kiviaho osti I.P. Sametin keväällä, kun se täytti vuoden, ja on ajanut sitä jo pitkään kotona. Se oli tullessaan oikein hyvällä mallilla. Siitä oli helppo jatkaa, ei tarvitse kuin treenailla.”

Tallissa on tehty muutenkin pientä nuorennusleikkausta.

”Varsatilanne ei ole ollut varmaan koskaan näin hyvä: kakkosia kaksi, kolmosia kaksi ja nelosia yksi. Totta kai sitä odottaa, että joistain tulisi parempiakin hevosia. Tarpeet on sellaiset, kaikki hyväsukuisia varsoja”, Kotilainen toivoo.

”Satsataan nyt nuoriin, kun niitä on ollut tulossa. Iltaraveja kun kiertää, niin se on kivinen tie. Lauantaitason hevosia pitäisi olla, jos tätä työkseen tekee”, Harri Kotilainen linjaa.

Sellaisia tallista hänen onnekseen löytyykin, ihan maan tammahuippua myöten.

Liisan Tulilintu ja Lumi-Oosa treenailee molemmat hyvin – rekitreeniä, kun on ollut hyvä talvi. Tulilintu on rauhoittunut selvästi edellistalvista, sen kanssa on oikein mukava lähteä lenkille. Jatketaan rauhallisesti niin kauan kuin mahdollista ja toivotaan, että se kantaa hedelmää kesällä.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi