Isä Like Di Poggio (vasemmalla), varsa Tornapull ja emä Desperado's Hope nähtiin kaikki radalla Laivakankaan sunnuntairaveissa.
Isä Like Di Poggio (vasemmalla), varsa Tornapull ja emä Desperado's Hope nähtiin kaikki radalla Laivakankaan sunnuntairaveissa.Kuva: Jouni Lempinen

Isä, emä ja poika juoksivat samoissa raveissa Torniossa

Jouni Lempinen nautti sunnuntaina ikimuistoisesta ravipäivästä. 

Lempisen omistama ja kasvattama orivarsa, 2-vuotias Tornapull juoksi eilen opetuslähdön Torniossa. Päivä oli kasvattajalle erikoislaatuinen, sillä samoissa raveissa juoksivat myös Tornapullin isä Like Dio Poggio sekä emä Desperado's Hope.

"Oli oikein kiva, että saatiin koko raviperhe vielä radalle samana päivänä", Lempinen sanoo. "Varsa meni hyvin opetuslähdössä, ja Like Di Poggio lopetti uransa. Sen kanssa ei lähdetty menestystä hakemaan, mutta tarkoituksella reenattiin vielä sen verran, että saatiin tällainen päivä järjestettyä. Nyt se jää hyvässä kunnossa siitokseen."

6-vuotias Desperado's Hope juoksi omassa lähdössään kolmanneksi, ja Lempinen oli tyytyväinen myös sen esitykseen. Tornapull on Lempisen perheen kasvatteja toisessa polvessa, sillä myös emä on heillä syntynyt. Sen kasvattajat ovat Jouni Lempisen tyttäret Jenna ja Riina Lempinen.

Tornapull lähtee pohjoisesta pääsiäisen jälkeen valmennukseen Markku Niemisen talliin.

"Se on maksettu kaikkiin ikäluokkakilpailuihin ja on ihan hyvällä mallilla. Nieminen saa sitten katsoa, minkä tasoinen varsa on kyseessä", Lempinen sanoo.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi