Jalostusteema, Kuukauden henkilö ja Ravivalmennus-sarja samassa numerossa – Hevosurheilu on ilmestynyt
Kuukauden henkilönä esittelemme Teivon uuden toimitusjohtajan Kaisa-Leena Ahlrothin. Miten hevosia rakastava raviurheilija ja lätkä-äiti on kokenut uuden asemansa Teivon kasvoina? Millaiset ovat Teivon näkymät toimitusjohtajan silmin?
”Minulta kyseltiin, vähän jopa peloteltiin, että olenko ihan varma, mihin olen tulossa. Varma olen ollut koko ajan, tahtotilani on vahva. Tekemistä on paljon, mutta mitään puskista tulleita yllätyksiä ei ole vastaan tullut”, Ahlroth sanoo tulevan kunkkariradan vetäjänä.
Ravivalmennus-sarjassa ikäluokkalähtöjen ikoni Tuomas Korvenoja kertoo, kuinka hän valmentaa nuoria lämminveriravureita.
”Välittömästi opetuksen jälkeen aletaan ajaa hölkkää nousevalla kilometrimäärällä. Alussa meillä varsat liikkuvat aika paljon. Ennen kun oli kuusipäiväinen työviikko, mentiin kaikkina kuutena päivänä”, Korvenoja sanoo.
”Kun me aletaan puolitoistavuotiaana niitä treenaamaan, kyllä niitä treenataan koko ajan siitä eteenpäin. Ei meillä laiteta kaksivuotiaana laitumelle tai muuta.”
Kolmevuotiaiden esittelyt ovat puolestaan edenneet Etelä- ja Keski-Pohjanmaalle. Mitä kuuluu Panu Ahosen varsahankinnoille? Entä Kari Lehtosen kolmevuotiskuusikolle?
Jalostusteema nostaa puolestaan esiin, että tamma voi varsomisen jälkeen palata vielä kilparadoille. Varsanvalmistuslaitoksen eläinlääkäri Marjaana Konttinen valottaa, millaisessa tapauksessa nuorena varsottaminen voi olla erityisen hyvä ratkaisu.
Ennen toimi ajatus, astuta paras parhaalla, mutta mikä on jalostuksessa tepsivä teesi nykyään? Jalostusteemassa selviää myös, miten siitoshevoset luokitellaan Ranskassa. Mukana on listaukset uusista valiojuoksijoista kaudella 2024.
Irtonumeromyyntiin Hevosurheilu tulee ilmestymistä seuraavana arkipäivänä, mutta heti pääset lukemaan näköislehden verkossa tekemällä digitilauksen. Painetun lehden saat kotiin ilmestymispäivänä. Digipalvelut sisältyvät painetun lehden kaikkiin tilauksiin lukuun ottamatta 100 vuoden lehtiarkistoa, joka on kestotilaajien etu.
Tilaa Hevosurheilu tästä osoitteesta: https://kauppa.hevosurheilu.fi/hevosurheilulehti/