Jere Hurme narutteli Salamakypärät-voittajaksi.
Jere Hurme narutteli Salamakypärät-voittajaksi.Kuva: Anu Leppanen

Jere Hurme ohjasti Salamakypärien voittajaksi – ”Nyt Patri joutuu kaatamaan aamukahvit”

Päätösosakilpailu oli Kaisa Mikkolan ja Astrumin juhlaa, mutta kokonaiskisan voitto matkasi Turkuun.

Viimeiseen kisaan lähdettiin tiukoissa tunnelmissa, sillä kärkipaikkaa pitänyt Jere Hurme johti ystäväänsä Patri Filatoffia ainoastaan kolmella pisteellä. Jälkimmäinen pääsi hyppäämään kuitenkin suosikin rattaille, kun hän ohjasti viime osakilpailussa voittoon yltänyttä Werner Orsia.

Alussa keulapaikasta käytiin kovaa taistoa, kun moni eturivin hevosista kiihtyi hyvin. Lopulta paikan puolusti kakkosradalta startannut Jimpeto Joy. Sille kelpasi kuitenkin suosikin selkä, joten toiseen kurviin mentäessä takasuoralla johtohevoseksi vaihtui Werner Ors.

Keulahevonen ei saanut hölkötellä piikissä, sillä rinnalle kiertänyt Estelle Brodda vaati vauhtia.

Viimeisessä ulkona matkannut Astrum aloitti kirinsä 900 metriä ennen maalia ja sai eteensä Cool On Photosin, jota ohjasti Jere Hurme.

Viimeisessä kaarteessa Werner Orsin etumatka oli kasvanut jo selväksi, mutta Kaisa Mikkolan kääntäessä Astrumin jo neljännelle radalle, lähti se tavoittamaan kärkihevosta kovaa vauhtia. Lopulta voitosta ei syntynyt edes kamppailua, kun Astrum lensi selvään voittoon.

”Hevonen on ollut hyvä viimeisiin startteihin ja tuntunut kotona hyvältä. Kaikki on mennyt niin kuin olemme halunneet, joten lähdin hyvillä mielin kisaan”, Mikkola sanoi voittajahaastattelussa.

”Astrum on kuin hyvällä Volvolla ajaisi. Sen mukavampaa ajettavaa ei ole. Se on hirveän voitontahtoinen ja haluaa oikeasti voittaa näitä lähtöjä. Tuollainen voittomäärä ei tule vahingossa.”

Salamakypärien voittotaisto meni tiukaksi, mutta voittoon piti päätösosakilpailussa kolmanneksi sijoittunut Jere Hurme. Toiselle sijalle jäi Patri Filatoff, joka hävisi kisan ainoastaan pisteellä, kun Werner Ors jäi viimeisessä osalähdössä toiseksi.

”Oikein mahtavat tunnelmat. Tässä kävi vähän tuurikin, kun tuli turhaa väliprässiä Patrin hevoselle. Se kääntyi meidän eduksi, että päästiin hänen rinnalla maaliin. Se riitti meille, että saatiin pisteen ero pidettyä”, puhelimitse tavoitettu Hurme jutteli.

”Kun miettii, ketkä tämän kisan ovat aiemmin voittaneet ja missä tilanteessa he nyt ovat, niin onhan se hienoa voittaa tällainen kilpailusarja.”

Voittajaa tosin korpesi hieman se, että tänä vuonna kokonaiskisan voitosta ei ollut tarjolla muuta palkintoa kuin mainetta ja kunniaa.

”Saimme tietää tästä vasta ennen finaalia, että palkinnot ovat poistettu. Viimeinen lähtö kilpailtiin enää Turun herruudesta. Nyt Patri joutuu kaatamaan aamukahvit.”

Kärkikaksikko suuntasi mökille juhlistamaan hienon Salamakypärät-kauden päätöstä.

”Meille on ruoat hommattu sinne, saunotaan ja jonkin verran juhlitaan. Meillä on hyvä ilta tulossa.”

Hurme työskentelee Harri Koivusen tallilla. Hän on viihtynyt kokeneen valmentajan opissa mainiosti. Koivuselle lähtee kiitokset myös menestyksestä Salamakypärissä.

”Se on oma unelmatyö tällä hetkellä, koska en pidä ammattimaista lainaohjastamista realistisena. Se olisi unelmahommaa, mutta kilpailu on niin kovaa sillä saralla, että olisi hyvä, jos pääsisi edes viikoittain ajamaan kilpaa”, Hurme toivoo.

”Harrille suuri kiitos. Ilman hänen hevosiaan tuskin olisi tullut kisan voittoa. Häneltä sain hyviä hevosia, joilla tuli pari voittoa ja kakkossijaa.”

Salamakypärät-kilpailusarjan aiemmat voittajat

2012 Iikka Nurmonen
2013 Hannu Torvinen
2015 Jukka Torvinen
2016 Jere Kiveinen
2017 Terri Lehtonen
2018 Arna Ruohomäki
2019 Olli-Pekka Holopainen
2020 Niko Riekkinen

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi