Joanna Kuvaja palasi ravilähetyksiin, Seinäjoki Race -liite lehden välissä – Hevosurheilu on ilmestynyt
Kannen kuva: Anu Leppänen

Joanna Kuvaja palasi ravilähetyksiin, Seinäjoki Race -liite lehden välissä – Hevosurheilu on ilmestynyt

Hevosurheilu seurasi Tototv:n kulisseissa viime lauantaina Joanna Kuvajan paluuta ravilähetyksiin.
Julkaistu

Joanna Kuvajan ura juontajana alkoi ravilähetyksistä vuonna 2012. Viimeisimmästä raviaiheisesta lähetyksestä on kuitenkin yli kuusi vuotta aikaa. Siinä välissä Kuvajasta on tullut yksi Suomen suosituimmista juontajista. Hänet on nähty juontamassa muun muassa Huomenta Suomessa, Puoli viiden jälkeen -ohjelmassa ja Teknavissa.

Kuvajan viikonloppuun mahtui ravilähetyksen lisäksi kaksi Huomenta Suomea. Miten ajatus pysyi mukana? Mitä juontaja voi tehdä, kun kesken suoran lähetyksen tapahtuu jotain odottamatonta? Vieläkö esiintyminen jännittää?

Viime vuoden lopulla Eveliina Talvensaari osti äitinsä Helena Tiihosen kanssa 800 euroa urallaan ansainneen Juopon Tuurin. Alkuvuosi on tuonut hevoselle jo kuusi napakymppiä ja 12 100 euron tienestit. Hevosen halpaa hintaa selittää sen omalaatuisuus, mutta Talvensaari on päässyt Tuurinsa kanssa sinuiksi.

Kolmevuotiaiden lämminveristen esittelyt ovat edenneet Pohjois-Savoon, Pohjois-Karjalaan, Kainuuseen ja Keski-Suomeen Millaisin odotuksin valmentajat lähtevät kauteen kevään edetessä?

Seinäjoki Race ravataan viikonloppuna ja lehden välissä siihen valmistaudutaan teemaliitteellä. Viekö viime vuoden voittaja, Ruotsin hurja Borups Victory kisan, vai voiko nälkäinen suomalaisjoukkue Massimo Hoistin johdolla lyödä kapuloita rattaisiin?

Neuvonta-artikkelissa perehdytään hevosen vireystilan säätelyyn. Sitä on mahdollista ohjata kouluttamalla, mutta yksilöllisiä erojakin reaktiivisuudessa on.

Kuumenemisellä tarkoitetaan yleensä puhekielessä sitä, että hevonen on kiihdyksissä, mutta siitä ei vielä selviä, kokeeko se myönteisiä vai kielteisiä tunteita. Hevonen voi esimerkiksi olla riemuissaan päästessään kavereidensa kanssa laitumelle, tai se voi olla kauhuissaan ja juosta karkuun jotakin. Kummassakin tapauksessa puhutaan vireystilan nousemisesta.

Ratsastuksenopettaja ja eläintenkouluttaja Anna Kilpeläinen painottaa, että eläintiede ei tunne sellaista termiä kuin kuuma hevonen tai kuumuminen.

”Terminä kuuma tarkoittaa varmaan jokaiselle ihmiselle vähän eri asiaa, ja sen takia pitäisi puhua ennemmin kiihtymisestä. Se on jotain, mitä me nähdään, tunnetaan tai havaitaan, mutta se ei kerro vielä sitä, miksi niin on”, Kilpeläinen sanoo.

Vermo haluaa kehittyä tapahtuma-areenaksi, mutta vuokraisäntä Helsingin kaupunki haluaa kaavoittaa alueelle asuntoja. Kaavoitusvastuu on kuitenkin Espoolla, joten pelkästään Helsingin sana ei Vermon suunnitelmia torppaakaan. Uutisissa kerromme, miten Helsingissä on otettu Vermon suunnitelmat vastaan.

Irtonumeromyyntiin Hevosurheilu tulee torstaisin, mutta heti pääset lukemaan näköislehden verkossa tekemällä digitilauksen. Painetun lehden saat kotiin ilmestymispäivänä keskiviikkoisin. Digipalvelut sisältyvät painetun lehden kaikkiin tilauksiin lukuun ottamatta 100 vuoden lehtiarkistoa, joka on kestotilaajien etu.

Tilaa Hevosurheilu tästä osoitteesta: https://kauppa.hevosurheilu.fi/hevosurheilulehti/

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi