Jockas Ritasta Vuoden hevonen – katso lista kaikista palkituista
Lauantaina Tampereella hotelli Rosendahlissa palkittiin viime vuonna ansioituneita ravureita ja niiden taustajoukkoja Ravigaalassa.
Kolme tuntia kestänyt gaala huipentui Vuoden hevosen valintaan. Valinta tapahtui yleisöäänestyksellä, ja ehdolla olivat Massimo Hoist, Jockas Rita ja V.G. Voitto.
Yleisön suosikki oli kesällä Oulun Äimärautiolla uransa ensimmäisen ravikuningattaruuden voittanut Jockas Rita. Santtu Raitalan omistama, valmentama ja ohjastama tamma kruunattiin gaalassa myös Vuoden vanhemmaksi suomenhevostammaksi. Raitala puolestaan palkittiin Vuoden ohjastajana jo seitsemättä kertaa peräkkäin.
”Hienoja ajatuksia tästä illasta etenkin Ritan puolesta. Jo etukäteen Vuoden hevonen -äänestys tuntui hirmuisen tasaiselta, sillä muutkin ehdokkaat olivat hienoja. Koin asian niin, että vaikka emme saisi palkintoa, asia menee silti oikeudenmukaisesti”, Raitala tunnelmoi.
Menneenä vuonna kaikki kuusi starttiaan voittaneen ja 126 000 euroa ansainneen Jockas Ritaa hoitaja Anniina Pekonen palkittiin Ravigaalassa Vuoden hevosenhoitajana. Puolestaan tamman kasvattanut Ravitalli Suuronen Oy palkittiin Vuoden kasvattajana.
”Palkinto mistä olen eniten ylpeä, on Anniksen (Anniina Pekonen) Vuoden hevosenhoitaja -palkinto. Olen nähnyt hänen uraansa jo pitkään. Hän on todella omistautunut työhönsä Antin (Ojanperä) tallilla ja lisäksi kotona Ritan kanssa harrastamiseen. Tämän vuoksi hänen palkitseminen lämmittää mieltäni hirmuisen paljon”, Raitala kertoi.
Vuoden hevonen -äänestyksessä annettiin kaikkiaan 3628 ääntä. Jockas Rita keräsi 45,30 prosenttia annetuista äänistä.
Lista Ravigaalassa palkituista
Montekypärät-kilpailusarjan voittaja 2025 – Maiju Leppäjärvi
Salamakypärät-kilpailusarjan voittaja 2025 – Elina Leinonen
Vuoden ohjastaja 2025 – Santtu Raitala
Vuoden valmentaja 2025 – Antti Ojanperä
Vuoden hevosenomistaja 2025 – Heikki Korhonen
Vuoden kasvattaja 2025 – Ravitalli Suuronen Oy
Vuoden hevosenhoitaja 2025 – Anniina Pekonen
Vuoden komeetta 2025 – Niko Huuskola
Vuoden montéohjastaja 2025 – Elina Pakkanen
Vuoden montéhevonen 2025 – Quick Tooma
Vuoden ravirata 2025 – Jokimaa
Vuoden voitokkain hevonen 2025 – Goodwin Zet
Vuoden 3-vuotias lämminverinen tamma 2025 – Arctic Fiona
Vuoden 3-vuotias lämminverinen ori/ruuna 2025 – Ancio
Vuoden 4-vuotias lämminverinen tamma 2025 – Ze On Alma
Vuoden 4-vuotias lämminverinen ori/ruuna 2025 – Romanov Comery
Vuoden vanhempi lämminverinen tamma 2025 – EL Indeed
Vuoden vanhempi lämminverinen ori/ruuna 2025 – Massimo Hoist
Vuoden 4-vuotias suomenhevostamma 2025 – Retostella
Vuoden 4-vuotias suomenhevosori/-ruuna 2025 – Camppari
Vuoden 5-vuotias suomenhevostamma 2025 – Henkinen
Vuoden 5-vuotias suomenhevosori/-ruuna 2025 – Weikko
Vuoden vanhempi suomenhevostamma 2025 – Jockas Rita
Vuoden vanhempi suomenhevosori/-ruuna 2025 – V.G. Voitto
Kunniamaininta – Matts Sjöblomin kansainvälinen menestys ravi- ja peitsariurheilussa
Kunniamaininta – Kaustisen raviradan hyväntekeväisyystapahtuma
Tähtien Talli – Next Direction
Vuoden hevonen (yleisöäänestys) – Jockas Rita

