Joe di Maggio pääsi viimeiselle matkalleen emänsä kanssa
Joe di Maggio ja Kari Rosimo Suur-Hollola-ajon 2018 esittelyssä.Kuva: Jarno Unkuri

Joe di Maggio pääsi viimeiselle matkalleen emänsä kanssa

Vuoden 2018 Suur-Hollola-kolmonen ja vuoden 2016 derby-nelonen Joe di Maggio ja sen emä Minnesota lopetettiin keskiviikkona.

9-vuotiaan Joe di Maggion kilpaura päättyi jo toissa kesänä jalkavaivojen johdosta.

”Se sai viettää puolitoista vuotta eläkepäiviä äidin (Kaarina Laakkonen) hellässä hoivassa. Sitten nivelrikko yhdessä nivelessä äityi pahaksi, eikä hevosen haluttu kärsivän”, sitä syksystä 2017 lähtien valmentanut Hannu Laakkonen perustelee ratkaisua.

Yhdessä Joe di Maggion kanssa hän vei lopetettavaksi myös sen emän, jo 21-vuotiaan Minnesotan.

”Se ei tullut enää viime kesänä kantavaksi Maharajahista, ja nyt se meni niin huonoon kuntoon, että sen oli vaikea päästä makuulta ylös. Senkin osalta päätös oli siten helppo.”

Joe di Maggion lisäksi Minnesota jätti mm. derby-kakkonen Always Readyn. Viimeistä sanaansa siitoksessa se ei ole välttämättä vielä sanonut.

”2-vuotias ori ja 1,5-vuotias tamma Knows Nothingista ovat molemmat Ihamuotilan Juholla, ja hän tykkää niistä kovasti”, Hannu Laakkonen tietää.

”Tamma on emänsä täydellinen kopio, kuin kaksoisolento. Siinä on suvulle jatkaja, kun se aika tulee”, omistaja Mikko Laakkonen lisää.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi