Joensuussa luotetaan radan pohjan pitävän - "Jäädytetty eri tavalla kuin ennen"
Lumikerros peittää vielä perjantaina Linnunlahden kaviouraa. Kuten kuvasta näkyy, lumikerroksen alla on jääpohja. Se on noin kymmenen sentin paksuinen.

Joensuussa luotetaan radan pohjan pitävän - "Jäädytetty eri tavalla kuin ennen"

Lauantain Kavioliigaravit juostaan jääpohjaisella radalla.

Kevään tulo ja raviratojen sulaminen on puhututtanut tällä viikolla. Monet raveista on ajettu normaalia myöhempään. Lappeenrannan sunnuntairaveja ei ajeta radan kunnon takia. Viikon pääravit, Joensuun Kavioliigaravit päästään näillä näkymin juoksemaan jääpohjaisella radalla, jonka pitäisi kestää ravien loppuun asti. Radan toimitusjohtaja Pasi Pykäläinen kertoo perjantaina päivällä, että rata jäädytettiin eri tavalla kuin aikaisemmin, Oulun Äimäraution raviradan ratamestarin Antti Jaaran neuvoilla.

"Vettä ajettiin suoraan hiekan päälle. Aikaisemmin jään ja hiekan välissä saattoi olla pieni lumikerros", Pykäläinen täsmentää.

Linnunlahden kavioura oli perjantaina lumen peittämä. Lunta on ajettu radalla siksi, että se suojelisi rataa sulamiselta. "Lumi ajetaan pois ennen ravien alkua. Lumen alla noin kymmenen sentin kerros teräsjäätä", Pykäläinen sanoo.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi