Joriinin kauden kuudes ja samalla koko uran arvokkain voitto oli 30 000 euron arvoinen. 2100 metrillä syntyi kengittä voittotulos 22,0a. Kuva: Anu Leppänen.
Joriinin kauden kuudes ja samalla koko uran arvokkain voitto oli 30 000 euron arvoinen. 2100 metrillä syntyi kengittä voittotulos 22,0a. Kuva: Anu Leppänen.

Joriini käänsi PM:n jännitysnäytelmän edukseen

PM-lähdössä riitti katsottavaa. Vauhdikas ja yllättävä kilpailu oli suomenhevosten matsi alusta loppuun. Joriini käänsi pramean kiritaiston voitokseen Lissun Eerikkiä vastaan.

Iltakahdeksan jälkeen ajetun lähdön kiihdytyksessä Evartti haki johtopaikan ja uloimpaa vauhdilla kiihdyttänyt Vixus iski sen rinnalle. Puolikkaan kohdalla ravikuningas laukkasi. Avauksen vauhti kellotettiin peräti 1.15-vauhtiseksi ja Vixus eteni johtoon.

Hannu Hietasen ajama Joriini näytti jäävän kuolemanpaikalle, mutta kun Ari Moilanen hyökkäsi Lissun Eerikillä kolmannelle, asema johtavan rinnalla oli tarjolla. Kierroksen väliajaksi merkittiin 21,5, joka oli lukema myös kolmannella puolikkaalla. Takasuoran Hietanen pysytteli vielä toisella radalla, mutta maalisuoralla oli aika kääntää oikeasta ohjasta.

Lissun Eerikki ja Joriini erkanivat komeaan kaksintaisteluun. Lissun Eerikki näytti haparoivan, mutta ylitti maalilinjan hyväksytyllä askellajilla. Joriini työntyi maalilinjalle kuitenkin hieman lujemmin ja vei 30 000 euron ensipalkinnon.

"Kaikki oli pelissä", Hannu Hietanen kertoi ratahaastattelussa.

Kärkikaksikon jälkeen oli siinäkin erittäin tasaista. Vixus kesti alun kiihdytyksen upeasti ja piti kolmanneksi ennen parhaaksi ulkomaalaisvieraaksi osoittautunutta Faks Nilsiä. Kuningas Evartti ehti vielä viidenneksi ohi Koskelan Akselin.

Voittajan omistaa ja sen on kasvattanut Kalle Korkiavuori. Ykkössijan ajanut Hannu Hietanen myös valmentaa hevosta - hoidosta vastaa Sara Hietanen.

"Kun kansallislaulu tuli, kyllä se mahtavalta tuntui", nelivuotiaasta asti oritta treenannut Hannu Hietanen mainitsi.

Suomenhevosen voitto oli nyt viides peräkkäinen PM:n kunniataulukossa. Neljänä edellisvuonna voiton veivät suomenhevoset Suivikas, Välähdys, Costello ja Tähen Toivomus.

"Aina näitä lähtöjä on tullut katsottua ja kyllä näissä juosta joutuu", juuri kuohuviinipullon avannut Mauri Korkiavuori luonnehti Ylistarossa. "Viime vuonna Joriini oli tässä lähdössä viides ja meni 22,5, kun viimeinen kierros sujui kolmatta rataa."

"Nytkin luulen, että kun noin isoa kovaa mennään, ei Joriini olisi voittanut, jos Hannu olisi kääntänyt jo kurvissa. Mutta kun käänsi vasta maalisuoralla, se voitti. Hienosti ajettu. Kyllähän mulla on ääni vieläkin kateissa", Mauri Korkiavuori naurahti innostuttuaan kannustamaan tosissaan PM:n maalisuoralla.

Hänen hoivakodissa asuva isänsä Kalle, 84, on hevosen omistaja. Tänäänkin poika kävi isäänsä katsomassa.

"Päivällä käytiin, mutta isä nukkuu melkein koko ajan. Koitin sanoa, että ravit on illalla, mutta en tiedä, ymmärsikö hän. Setä täytti tänään 93 ja hän oli aivan innoissaan, että Joriini on startissa", Korkiavuori kertoi. "Varmaan samanlainen pommi tämä oli kuin meillä syntynyt Ville Kallen neljäs emä Sukkula voitti Jyväskylän derbyn (1977). Hietasen Markku sitä silloin ajoi."

Pohjoismaiden mestaruus oli myös osa Kavioliigaa, jonka lämminverikohteen vei nimiinsä Nina Pettersson-Perklénin treenaama Justice Ås/Seppo Markkula.

Korkeimman lämminveripalkinnon lauantaina juoksi L. Fabritius memorial 5-vuotispalkinnosta Antti Ojanperän valmentama MAS Champ, joka tienasi selkäjuoksun jälkeen loppuvedollaan 10 000 euroa. Voittotulos 12,2a 2100 metrillä jäi vain kymmenyksen hevosen ennätyksestä.

Päivitetty la 10.10. klo 21.26: lisätty Mauri Korkiavuoren kommentit.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi