Sen jälkeen Kontio on ajanut joka vuosi vähintään 100 voittoa. Viime perjantaina Kontio ohjasti Färjestadin lounasraveissa ja illalla Rommessa. Tämän kauden 100. voitto napsahti Färjestadin avauslähdössä, kun Jomppe ajoi Emelie Josefssonin Teton Diamondin ykköseksi. Tämä vuosi on 45., kun Kontio on ajanut 100 voittoa. ”Ei sitä ihan osannut kuvitella, kun vuonna 1980 ajoin 105 voittoa, että 100 voittoa ajetaan myös 2024. Tämän on mahdollistanut hyvä terveys, mitään pidempiä taukoja ajamisessa ei ole ollut. Mutta 45 vuotta peräkkäin 100 voittoa, kyllä se tuntuu uskomattomalta”, Kontio kertoi ennen lähtöään Skellefteån raveihin.”Kiinnostus raviurheiluun on säilynyt koko ajan. Se on säilyttävä, jos on pakkopullaa lähteä ajamaan väkisin raveihin, niin ei siitä tule mitään. Mutta ala kiinnostaa koko ajan. Koitetaan vielä jatkaa eteenpäin.”Matka jatkuu, tällä viikolla Kontio ohjastaa tänään maanantaina Skellefteåssa, keskiviikkona Solvallassa, torstaina Gävlessä ja perjantaina ja lauantaina Eskilstunassa, jossa High On Pepper juoksee kultadivisioonassa.”Lähtöpaikka on huono, mutta kyllä High On Pepper omaa silti mahdollisuuksia, vaikka vastassa on hyviä hevosia. Se pystyy suorittamaan paikasta kuin paikasta. High On Pepper ei ole tehnyt huonoa juoksua. Uskon, että se parantaa vielä menemistään. Kovat lähdöt, missä se on juossut, vievät sitä vain eteenpäin. Viimeksi se meni 09,7 2100 metriä ja vielä vähän jäi voimia varastoon. Se jatkaa hienossa kunnossa.”