Jouluaatto tuli ja meni, tässä oikeat vastaukset Hevosurheilun joulun kuva-arvoituksiin
Hevosurheilun joulun 24 luukkua on nyt avattu ja kuvat on nähty. Kirjautuneilla Hevosurheilun lukijoilla oli mahdollisuus osallistua kuva-arvoituksiin ja jokaisen vastaajan kesken arvotaan kolme kappaletta 60 euron arvoisia tuotepaketteja.
Mitä useampaan luukkuun vastasi, sitä enemmän arpoja oli käytettävissä.
Vastauksia tulikin runsaasti, sekä oikeita että vääriä. Alla näet kaikki kuvat ja oikeat vastaukset.
Ensimmäisessä luukussa oli kuva suomenhevosruuna Reippaasta.
Toisen luukun oikea vastaus oli kärkipainot, jotka tässä tapauksessa hohtavat kultaisena.
Kolmannessa kuvassa oli herasilmäinen hevonen.
Neljännessä kuvassa kysyttiin, missä ollaan. Oikea vastaus on Seinäjoella.
5.12. siirryttiin esteratsastuksen pariin ja Ratsastuskeskus Ainoon.
Kuudentena päivänä kuvassa komeili Timo Nurmos ja Mike Moon.
Seitsemännen päivän kuvassa etsittiin ilmettä. Hevosella on Flehmen-ilme.
Kahdeksas luukku vaati muistitietoa. Kuka voitti Suur-Hollola-ajon vuonna 1996? Sehän oli Josef Dahlia, jota ajoi Jorma Kontio.
Yhdeksäntenä päivänä kuvassa ravataan Jyväskylän Killerillä.
Kun kymmenen päivää joulukuuta oli takana kuva-arvoituksessa pohdittiin, mikä hevonen kuvasta löytyy. Sehän oli Choctaw Brave.
11. luukussa oli pokaaleja, mutta kenelle ne jaetaan. No tietenkin Ravikuninkaalle ja Ravikuningattarelle.
Mitä punainen nauha hevosen hännässä merkitsee? Se osoittaa, että hevonen voi potkia.
13. luukussa oli suomenhevonen, mutta kuka? Oikea vastaus on Rentukas.
Missä 14.12. ollaan? Kauhavalla tietenkin.
15 päivää takana. Kuvassa oleva ratsukko oli Pekka Larsen ja Lady Zaar.
16.12. luukussa vietetään Kuninkuusraveja Joensuussa vuonna 1984.
17.12. kuvasta löytyy Kultakenkä.
Aatto lähestyy. 18.12. päivän oikea vastaus on Speedy Crown.
Mikä ravirata on 19. päivän luukussa? Sehän on Ylä-Savon Hippos Vieremällä.
20. päivän luukusta paljastuu Suomen kaikkien aikojen tunnetuin kouluratsastaja Kyra Kyrklund hevosellaan Edinburgh.
21.12. kuva-arvoituksessa on kuva sirunlukijasta. Osasitko vastata oikein?
Kolme kuvaa jäljellä. 22. luukusta paljastuu Keystone pursuit.
Toiseksi viimeisessä kuvassa on suomenhevonen nimeltä Hupsis. Tunnistko?
Jouluaattona kuva-arvoitukseen haettiin vastauksena tonttua. Toivottavasti arvauksesi osui oikeaan ja arpaonni suosii.
Ilmoitamme voittajille henkilökohtaisesti.