Jukka Torvinen ohjasti kaksi peräkkäistä voittoa Teivossa tiistaina.
Jukka Torvinen ohjasti kaksi peräkkäistä voittoa Teivossa tiistaina.Kuva Anu Leppänen.

Jukka Torvinen ohjasti Hazellan jättiyllätykseen Teivossa - "Kauan on antanut odottaa tätä"

Melkoisen totopommin pudottaneen Hazellan voiton myötä tiistain T5-pelin arvo nousi komeisiin lukemiin.

Illan pääpeli avattiin Teivossa Jukka Torvisen tahtiin. Heti avauskohteessa hän ajoi voittoon hienossa kunnossa neljän ja puolen kuukauden tauolta palanneen Credit To Loven. Ohjastaja otti alun korostetun rauhallisesti, mutta sai takarivistä startanneella ajokillaan paikan kolmannesta ulkoa. 600 metriä ennen maalia Torvinen käänsi Credit To Loven kiriin kolmannelle radalle. Se saavutti koko ajan kärkeä, missä Werner Ors oli pienellä karkumatkalla.

Johtohevonen oli kuitenkin joutunut käyttämään voimiaan jo alussa, eikä sen puhti riittänyt aivan loppuun saakka, joten Credit To Love ehti kauden viidenteen voittoon.

Harva uskoi Torvisen jatkavan voittojen tiellä seuraavassa lähdössä, sillä Mikko Maunon valmentama Hazella oli kerännyt T5-pelissä ainoastaan 0,90 prosentin peliosuuden.

2100 metrin tasoitusajoon paalun nelosradalta startanneen tamman kisa sujui heti alusta alkaen mainiosti. Se nappasi keulapaikan haltuunsa ja lähti vetämään kiihtyvällä vauhdilla. 17-vauhtisen avauskierroksen jälkeen tempo kiristyi selvästi, sillä kolmannen puolikkaan väliaika oli 14,5.

Hazellalla oli säästynyt mukavasti voimia päätöspuolikkaallekin, eikä voitto ollut missään vaiheessa uhattuna. Lähes päivälleen 10 kuukautta sitten edellisen täysosumansa juossut tamma otti vuoden toisen ykkössijan ajalla 16,4ke.

”Maunon Mikko sanoi minulle varikolla, kun lähdin tätä ajamaan, että ajapa toinen voitto perään. Ajattelin, että pakko yrittää, kun Mikolla on niin kova luotto”, Torvinen myhäili radan voittajahaastattelussa.

”Koetin pikkuhiljaa kiihdyttää tempoa. Kuuntelin, ettei eka puolikas mennyt liian kovaa, sitten kiristettiin vauhtia. Koetin niin, ettei kukaan pääse ihollemme, ja tamma pysyy hyvällä mielellä, kun saa tehdä kärjessä omaa juoksua.”

Valmentamisen lisäksi Mikko Mauno myös omistaa hevosen yhdessä Hannu Alangon kanssa. Tiistain suoritus herätti treenarissa tyytyväisyyttä.

”Kauan on antanut odottaa tätä. Ei se kuitenkaan ollut huonompi tai parempi kuin monella muullakaan kerralla”, Mauno arvioi.

”Nyt se lähti hyvin ravia, eikä lähtöä uusittu, mikä oli sille hyvin tärkeää, kun se on vähän virkeä hevonen. Tuollaista tasaisen kovaa se menee parhaiten. Pätkänopeutta sillä ei oikein ole.”

Ohjastaja tunsi oman ajokkinsa vahvuudet hyvin, ja se sai myös valmentajan jakamaan tunnustusta Torvisen ajosuoritukselle.

”Jukka on paras”, Mauno nauroi. ”Hän tietää, että paras lopputulos saadaan, kun päästään ravia matkaan.”

Juuri ensiaskeleet olivatkin treenarille suurin yllätys kisassa, ei oman valmennettavan voitto. Hyvän alun jälkeen odotukset nousivat, sillä hevonen on osoittanut olevansa kunnossa.

”Se oli jo viimeksi ihan hyvä. Nyt vain askeleet osuivat lankulle. Keulasta se tuntuu tekevän parhaat juoksunsa, siinä saa mennä tasaisen kovaa vauhtia.”

Hazellan kunto on kohdallaan, eivätkä hokit haittaa sitä, joten kausi jatkuu edelleen kilpailemisen merkeissä, vaikka tänä vuonna on kertynyt jo 30 starttia.

”Kerta viikkoon ajetaan kilpaa, niin ei tarvitse muuten ajaa.”

T5-pelin kolmanteen kohteeseenkin saatiin pienimuotoinen yllätys, kun johtavan takana matkannut King Of The North kiri lopussa ohi tallikaveri Time Matchista, jonka peliprosentit olivat illan suurimmat.

Kahdessa viimeisessä kohteessa suosikit hallitsivat keulapaikalta. Toisen peräkkäisen voittonsa juossut Pegasos Evo hallitsi oman kisansa jokaista metriä. Päätöskohteessa voittojen tielle palannut Maatian Tähti ei omassa tehtävässään päässyt aivan niin helpolla, sillä se starttasi 20 metrin takamatkalta. Teemu Okkolinin valmentama ja ohjastama tamma nappasi johtopaikan toisessa kaarteessa, eikä enää paikastaan luopunut.

Toto5-voittajat, peliosuus ja rivin arvo

T5-1: 9 Credit To Love, 12,67%, 5,57 euroa

T5-2: 4 Hazella, 0,90%, 262,11 €

T5-3: 2 King Of The North, 6,26%, 1670,95 €

T5-4: 3 Pegasos Evo, 38,85%, 3145,32 €

T5-5: 5 Maatian Tähti, 31,23%, 4860,95 €

Vaihto: 82 262,26 €

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi