Suur-Hollola-ajossa ei tyydytä pelkästään Evartin ja Parvelan Retun kaksintaisteluun.
Suur-Hollola-ajossa ei tyydytä pelkästään Evartin ja Parvelan Retun kaksintaisteluun.Kuva / kuvankäsittely: Anu Leppänen

Suomenhevosten Suur-Hollola-ajosta tulossa hirmulähtö, mukana ovat: Nordic King, kuningas Retu ja prinssi Valtsu, Suurosen hirmu, H.V. Tuuri ja Wertti

Ensi sunnuntaina Jokimaalla ajettava Suur-Hollola-ajo kokoaa kaikki parhaat suomenhevoset taistelemaan 30 000 euron ykkösrahoista.
Julkaistu

Tuttu kaksintaistelupari Evartti ja Parvelan Retu ovat mukana Suur-Hollola-ajon ilmoitettujen listalla. Lähdöstä on tulossa yleisön toiveiden mukaan sähköinen taisto, sillä myös Seppo Suurosen valmentama V.G. Voitto on ilmoitettu mukaan.

V.G. Voitto oli laukan myötä Nordic Kingin epäonnensoturi, mutta ori osoitti taistelijanlahjansa nousemalla parijonon hänniltä vielä kolmanneksi. Seppo Suurosen valmennettava kulki viimeiset 1200 metriä 19,4-vauhtia, ja siitä viimeiset 400 metriä ulkoratoja kiertämällä peräti 17,3-kyytiä.

Grönfors Training Oy:n takaa tuttu Jukka Grönfors tiivisti tunnelmat kisan jälkeen. 

"V.G. Voitto oli Arin (Moilanen) mukaan vain niin paineissaan alussa. Sen verran oli liikaa virtaa, että sekki olisi saanut olla pari pykälää ylempänä. Ori teki laukan jälkeen hienon juoksun, ja osoitti kuuluvansa tälle tasolle. Ei aliarvioida jatkossakaan ketään, mutta V.G. Voitto pääsi näyttämään kapasiteettinsa", Grönfors kommentoi.

Hevosen valmentaja Seppo Suuronen on aina varovainen lausunnoissaan, mutta Grönfors paljasti, että lähiaikoina ajetaan kaiken ollessa kunnossa useammin kilpaa.

"Morsiamia on riittänyt, kun V.G. Voitto on hypännyt kolmesti viikkoon. Tammoja on vielä tulossa lisää, mutta vähän mietittiin Sepon (Suuronen) kanssa sitä, että tiiviimpi kilpailurytmi voisi rauhoittaa hevosta. Ylipainetta on poikaan kertynyt, ja tarkoituksena on yrittää uudelleen jo ensi viikonloppuna Suur-Hollola-ajossa", Grönfors vahvistaa.

Edit: Otsikosta poistettu sana Maaningan duo, ja lisätty osallistujiin Wertti

Suur-Hollola-ajossa ei tyydytä pelkästään Evartin ja Parvelan Retun kaksintaisteluun.
Evartti on vuoden 2024 vakuuttava Nordic King
Suur-Hollola-ajossa ei tyydytä pelkästään Evartin ja Parvelan Retun kaksintaisteluun.
Nordic King sinivalkoinen juhla, Italian ihmeet lensivät kahdesti, katso kuvat kaikista voittajista
Suur-Hollola-ajossa ei tyydytä pelkästään Evartin ja Parvelan Retun kaksintaisteluun.
Raviraportti Härmä: Ravivaltakunnassa kaikki hyvin – Parvelan Retu palasi parrasvaloihin

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi