Rehab jatkaa toistaiseksi Markku Niemisen tallissa, vaikka ura Ilveksen raviliigahevosena päättyi.
Rehab jatkaa toistaiseksi Markku Niemisen tallissa, vaikka ura Ilveksen raviliigahevosena päättyi.Kuva: Anu Leppänen

Kaikkien raviliigahevosten uudet valmentajat selvillä – katso, mihin suosikkisi meni

Rehab, Marschall Match ja Juliane de Veluwe jatkavat nykyisillä valmentajillaan, mutta Royal Date, Tingaling, Beast Mode ja Fruttifero Luca muuttivat uusiin osoitteisiin – Royal Date Ruotsiin saakka.

Anne Talonen-Levulalla ja Janne Levulalla on tallissaan perheen kolmen sukupolven valmennuksessa yhteensä viisi hevosta, joiden seuraksi heidän ostamansa Rehab ennen pitkää siirtyy.

”Katsotaan yhdessä Niemisen Markun kanssa, tuleeko se jo tammikuussa vai vasta myöhemmin keväällä”, Anne Talonen-Levula sanoo.

”Lopetettiin oma kasvatus muutama vuosi sitten, ja nyt koitetaan myös nuorentaa kalustoa. Rehab pisti esiin joukosta, ja siitä puhuttiin Markun kanssa jo syksyllä. Se voisi olla suvullisestikin sellainen, ettei ollut kovin varhaiskypsä ja kehittyisi vielä.”

Beast Moden Petri Lahti-Luopa osti kimppahevoseksi, ja se muutti Veli-Erkki Paavolalle Kaustiselle.

”Vellukin lähti porukkaan, itse pidän puolet. Minusta tällä on hyvä moottori”, Lahti-Luopa perustelee ostostaan.

”Kävin torstaina tallilla. Vellu oli jo pari kertaa hevosta ajanut, eikä se sitä moittinut. Talven aikana ajetaan varmaan vielä kilpaa."

Kimppahevonen tuli myös hankasalmelaisen Jaakko Santalan huutamasta Tingalingistä.

”Yhdessä suomenhevostamman kimpassa oleva nainen oli mukana myös siinä ja laittoi viestiä, voisinko yrittää kerätä siihen kimpan. Se jaettiin 20 osuuteen, joista valtaosa on vanhoja ja ehkä neljännes meitä uusia osakkaita”, Jaakko Santala taustoittaa.

”Hevonen on terveystarkastuksen mukaan terve ja tuntuukin terveeltä, mutta nelivuotiskausi oli sellainen mahalasku, että nyt annetaan sille kunnon talvitauko. Keskitytään korvien väliin ja koitetaan puhaltaa tammaan henkeä. Hevonen on näyttänyt, että kykyjä sillä on, ja se pärjää kyllä, jos sen saa yhtään sinne päin kuin se oli nuorempana.”

Tuulia Parkkosen huutama Royal Date saapui jo keskiviikkona hänen ja hänen puolisonsa Jani Punkkisen hoiviin Sisu-Tallille Ruotsiin.

”Täällä on sille paljon käypäsiä tammalähtöjä, ja ajateltiin, että sillä on voittosummaansa nähden hyvin rutiinia ruotsalaisiin verrattuna”, Tuulia Parkkonen perustelee ostostaan.

Fruttifero Luca siirtyi ostajansa Toni Granathin valmennukseen. Juliane de Veluwe jatkaa Tanja Soukalla ja Marschall Match Jonna Irrin Ruotsin tallissa, jossa oli jo valmiiksi ennen omistajan vaihtumista. Mascate Match ja Mercedes Match siirtyvät siitosuralle.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi