Kiekkomestarin hevonen Aatsingille – ”Pitää koittaa jotain keksiä”
Gintonic kilpaili alku-uransa Tommi Kylliäisen valmennuksessa.Kuva: Roosa Lindholm

Kiekkomestarin hevonen Aatsingille – ”Pitää koittaa jotain keksiä”

Oulun Kärpissä pelaavan Saku Mäenalasen kesällä ostama Gintonic siirtyi Misa Leinoselta Ari Aatsingin valmennukseen.

Saku Mäenalanen on jääkiekon nuorten maailmanmestari ja miesten MM-hopeamitalisti viime keväältä, mutta Gintonicin menestys on ollut vaisumpaa.

”Hevonen on mukavan ja kyvykkään oloinen, mitä olen sitä nätisti ajellut, mutta lopussa on tahtonut tulla laukkoja. En tiedä, mistä se johtuu, mutta pitää koittaa jotain keksiä. Hoidellaan ja treenaillaan”, Ari Aatsinki suunnittelee.

”Tunnetaan Misan ja Sakun kanssa hyvin. Heiltä ei tullut sen kummempia ohjeita – sanoivat, että tee mitä haluat.”

Aatsinki muutti toimintansa kesällä omalle maapaikalle 35 kilometriä Torniosta pohjoiseen. Hevosenomistajat ottivat liikkeen hyvin vastaan.

”Hevosia on tarjottu mukavasti treeniin, enemmän kuin ennen”, Aatsinki vertaa.

Uusimpia tulokkaita ovat Gintonicin ohella Mopoheikki ja President Lindy.

”Mopoheikki on hieno suomenhevonen ajaa ja käsitellä, henkisellä puolella on vaan ollut omat ongelmansa. Koitetaan ajaa sillä talvi vanhan kansan perustreeniä, josko se auttaisi”, valmentaja suunnittelee.

”President Lindyllä en ole ajanut 50:ttä kovempaa. Se on vetänyt minua pitkin ja poikin ja tuntuu hienolta ja terveeltä. Suunnitelmat on samanlaiset kuin Mopoheikillä: treenataan talvi ja aletaan ajaa keväällä kilpaa. Muutama startti ajetaan ehkä ennen sitä.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi