Kimpassa kivempaa - "Porukoiden määrä lisääntyy koko ajan"
Silja Mäki-Tulokas on kokenut kimpanvetäjä. Hänestä tuli elokuussa kimpanvetäjä ihan uudenlaiseen porukkaan, jossa on kaksi suomenhevosvarsaa. Tausta-ajatuksena oli luoda kimppa, joka tarjoaisi edullisin kustannuksen mahdollisuuden lähteä mukaan huippusukuisiin suomenhevosiin Samaken (Frans – Samurain) ja Komisario Palmu (Parvelan Retu – Novitta). Uutta on myös, että porukalla on omat verkkosivunsa (sh-varsakimppa.fi) eikä vain some-sivut, mikä on tavanomaista.
”Tämä kimppa itse asiassa vei suomenhevoskimppaneitsyyteni”, Silja Mäki-Tulokas kertoo nauraen.
”Tämänsukuisiin varsoihin ei välttämättä muuten ole tavallisella kansalla mitään saumaa, mutta nyt niitä on kaksin kappalein. On mahdollista, että joskus meitä on 180 kappaletta Kuninkuusravien voittoringissä.”
Silja Mäki-Tulokas on havainnut, että nimenomaan suomenhevosvarsakimppoja on alettu mainostaa viimeisen vuoden aikana. ”Niitä on ollut tosi vähän suhteessa lämpöisiin, mutta nyt on tapahtunut jotain.”
Silja Mäki-Tulokas laskee, että ”parhaimmillaan tai pahimmillaan” hevoset ovat 15-vuotiaita 2037 ja silloin viimeistä mahdollista kertaa kuninkuusraviringissä. ”Voi olla, että silloin seurataan varsojakin jo.”
Varsat menevät ensi kesästä lähtien valmennukseen Timo Korvenheimolle, joka tunnetaan nuorten hevosten valmentajana.
Porukalla on vielä nimi keksimättä ja hupparit tilaamatta. ”Viimeistään ensi kesänä on ensimmäinen yhteistapaaminen, kun varsat ovat samalla laitumella”, Silja Mäki-Tulokas havainnollistaa tulevaa aikajanaa lähitulevaisuudessa. ”Siitä sitten tallille ja yhdessä raveja seuraamaan. Kimppaan mahtuu vielä.”
Vaikka menestyshaave kuuluu urheiluun, Silja Mäki-Tulokas muistuttaa realiteeteista. ”Starttiin tullaan hevosen ehdoilla. Olen tyytyväinen, kun hevoset pysyvät terveinä ja tulevat radalle ja esittävät parasta itseään.”
Uudenlaisen kimpan etuna on se, että mukaan tulee ihan uusia omistajia. ”Se on mahtavaa, sillä niitä tämä laji kaipaa. Kun näen omistajien tapaavan varsat, ilmeistä paistaa ilo ja uteliaisuus. Se on molemminpuolista.”
Pahin skenaario kimpassa on se, että hevosesta joudutaan luopumaan. ”Vaikka syistä olisi kaikilla hyvä ymmärrys, mukana on aina suru.”
Suomen Hippoksen kasvatuksen ja omistamisen johtaja Kimmo Lampinen hankki ensimmäisen kimppaosuutensa ensimmäisellä eläinlääkärin palkallaan 1985. Noista vuosista porukkaomistaminen on kasvanut merkittävästi.
”Porukoiden määrä lisääntyy koko ajan, mutta toisaalta tänä vuonna sormituntumalla kimppoja on ollut markkinoilla vähemmän. Talvi varmaan pelottaa.”
Lampinen on huomannut viime aikoina ilmiön, että osa isoistakin hevosenomistajista ostaa hevosia pienillä porukoilla.
”Kun on useampi hevonen, on enemmän mahdollisuuksia, että pääsee jatkuvasti starttaamaan ja sattuu hyvä hevonen siihen joukkoon."
Malli porukoihin tuli Ruotsista. ”Houston oli ensimmäinen iso kimppa”, Lampinen muistelee.
1990–1996 yli 1,2 miljoonaa euroa voittaneen Houston Laukon omisti Laukon Nmky -niminen omistajaryhmä.
Digitaalisuus on mahdollistanut maantieteellisesi laajat porukat, joissa toinen toisilleen tuntemattomat ihmiset tapaavat. ”Porukkaa valitessa kannattaa jutella kimpanvetäjän kanssa. Miten tiedotetaan ja toimitaan avoimuuden kanssa. Kannattaa varmistua siitä, mitä on sovittu ja että saa muutakin kuin laskut. Jos hevosesta tulee hyvä, siihen liittyy paljon intohimoja. Huono hevonen on helppo omistaa, mutta hyvä hevonen tosi vaikea.”