Koivusten tiistai-ilta oli menestyksekäs. Isä-Harri ohjasti kaksi voittoa, poika-Olli puolestaan narutteli kolme täysosumaa.
Koivusten tiistai-ilta oli menestyksekäs. Isä-Harri ohjasti kaksi voittoa, poika-Olli puolestaan narutteli kolme täysosumaa.Kuva: Jarno Unkuri

Koivusen talli vahvassa vedossa Porissa – Chestnut Sala jatkoi lupaavia otteitaan

Harri Koivunen nakutteli voittoja niin valmentajana kuin ohjastajana. Hänen treenaama Chestnut Sala ravasi jo kolmannen voittonsa viidennessä startissaan.

Viime vuosina huimia voittomääriä takonut Harri Koivusen valmennustalli tekee kovaa jälkeä tänäkin vuonna. Porin tiistai-illassa menestys oli jälleen loistavaa, kun tallin seitsemästä startissa olleesta hevosesta ainoastaan yksi jäi totosijojen ulkopuolelle. Valmentajana täysosumia napsahti kolme, ja kaiken kukkuraksi tallipäällikkö nappasi kaksi ykkössijaa myös ohjastajana. Kuskina voitot toivat Tiina Rissasen valmentama Alta Pois ja Mikko Kallin treenaama Metku Maikki.

Koivusen valmennettavista voittoon ravasivat jo kykynsä osoittanut Bismarck Comery sekä uransa alkutaipaleella olevat Highlove Tech ja Chestnut Sala. Kaikki voitot ohjasti Olli Koivunen. Highlove Tech on kilpaillut nyt kolmesti, Chestnut Sala puolestaan viidesti. Kumpikaan ei ole vielä kertaakaan erehtynyt ulos kolmen parhaan joukosta.

Chestnut Sala starttasi illan toisessa T5-kohteessa suosikkina. Olli Koivunen kannusti 3-vuotiaan ruunan terävästi liikkeelle, ja kaksikko eteni keulaan jo ensi metreillä. Johtopaikalla Chestnut Sala hallitsi tilannetta varmoin ottein maaliin saakka voittaen selvästi. Täysosuma oli viidettä kertaa kilpailleelle ruunalle jo kolmas.

”Näytti mielestäni aika hyvältä. Askel on hyvännäköinen, ja hevonen on ravivarma sekä vahva”, Chestnut Salan kasvattaja ja omistaja Marja Hietarinta-Salakari arvioi voittojuoksua. ”Rutiiniahan on vähän vielä, joten siinä mielessä olin oikein iloinen, että tänään meni näin hyvin. Mielestäni se on ollut kaikissa aiemmissakin starteissaan hyvä. Kaikissa se on ollut totosijoilla, niin onhan se hyvä tulos. Kunhan ehjänä säilyy, ettei tulisi mitään loukkaantumista, se on aina tosi ikävää.”

Jo kymmeniä vuosia mukana raviurheilussa ollut Hietarinta-Salakari on saanut kokea myös lajin varjopuolet. Chestnut Salan isoveli Playboy Sala aloitti niin ikään uransa loistavasti Koivusen tallista, mutta jännevamma päätti sen kilpauran jo 5-vuotiaana. Veljesten emä Rosebud Sala on myös Hietarinta-Salakarin oma kasvatti, mutta se ei koskaan radoille saakka päässyt loukkaantumisen takia.

”Tamma on kuitenkin tuottanut hyviä jälkeläisiä”, kasvattaja iloitsee. ”Sieltä on tulossa vielä Wildrose Sala, joka on yksivuotias. Lisäksi Kallelan pihatossa on yksi varsa Quite Easysta.”

Chestnut Salan menestyksekäs uran aloitus ei ole tullut täytenä yllätyksenä kasvattaja-omistajalle.

”Playboy Salan myötä olemme tietysti odottaneet myös tästä ruunasta jotain. Ne ovat hyvin samantyyppisiä, vaikka ovatkin eri isäoreista, mutta luonteeltaan ne ovat taas keskenään hyvin erilaisia. Rosebud Sala on ehkä sellainen keskikokoinen tamma, mutta tekee näköjään isokokoisia varsoja. En tiedä, onko se etu vai haitta.”

Vaikka odotuksia oli jo ennen ensimmäistä starttiakaan, eivätkä ne ole ainakaan laskeneet menestyksen myötä, ei Hietarinta-Salakari vielä maalaile suuria tulevaisuuden suunnitelmia.

”Olen kuitenkin kiitollinen kaikesta menestyksestä, kyllä tässä sen on oppinut. Ainahan sitä toivoo, että pääsisi johonkin suurkilpailuun, joihin hevosemme aina maksetaan. Sehän on jokaisen raviharrastajan ja –omistajan toive, mutta se on niin monesta asiasta kiinni. Olemme kerran päässeet ikäluokkakisan finaaliin, kun Gifthorse Sala oli Kasvattajakruunun kolmas.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi