Härmän Powerparkin ravirata.
Härmän Powerparkin ravirata.Kuva: Anu Leppänen

Härmässä koko perheen juhannusjuhla – Powerparkin radalla myös paljon oheisohjelmaa

Powerparkin juhannus on löytänyt muotonsa sekä ohjelmallisesti että urheilullisesti. Kilpaa ajetaan perjantaina kello 14 ja lauantaina kello 13 alkaen.
Julkaistu

Kun Pekka Lillbacka ideoi aikanaan raviradan Powerparkiin, ajatuksena oli heti huipentaa kesä koko perheen juhannusjuhlaan.

”Päivät ravataan, illat juhlitaan. Se oli Pekan visio”, järjestelyjä vetävä Emilia Lillbacka vahvistaa.

Visio on toteutunut hyvin ja vahvistunut vuosi vuodelta. Yhä useampi lähtee viettämään juhannusta Powerparkiin, vaikka koko perhe ei olisikaan ravifriikkejä.

”Koko perheen ei tarvitse olla koko aikaa samassa paikassa. Kaikille löytyy tekemistä oman mielenkiinnon mukaan.”

Ravit ajetaan päiväsaikaan, perjantaina kello 14 ja lauantaina kello 13 alkaen, jotta niistä ehtii hyvin iltajuhliin. Niissä maan eturivin artisteja esiintyy kahdella eri lavalla, joista toisella soi tanssimusiikki, toisella bilemusiikki.

Lapsille ja nuorille on perjantaina ikärajaton iltapäivätapahtuma, jossa esiintyvät Averagekidluke sekä koko kansan tuntemat Lakko ja Herbalisti. Huvipuisto on luonnollisesti auki koko viikonlopun.

 Raveissa lapsille on Varsahaassa kasvomaalausta ja glitter-tatuointeja, laululeikkejä, Sleich-leikkialue, keppihevosia ja kepparinäyttely omille keppareille sekä polkutraktoreita ja pomppulinna.

Ravit huipentuvat kylmäveristen Nordic Kingiin, jonka voittaja palkitaan 50 000 eurolla. Kilpailu alkoi kaksieräisenä ”minikuninkuuskisana”, jossa ajettiin lähdöt peräkkäisinä päivinä, mutta nykyään lähtö on yksieräinen mailin ryhmäajo.

”Ulkomaisia jännitti alkuun ajaminen peräkkäisinä päivinä, suomalaiset olivat siihen tottuneet. Kun kisa muutettiin yksipäiväiseksi, alettiin saada parhaita hevosia mukaan myös Ruotsista ja Norjasta”, Emilia Lillbacka myhäilee.

Omat, isopalkintoiset lähdöt löytyvät myös kylmäveritammoille ja lämminverisille.

”Mitään rotua tai sukupuolta ei syrjitä, ja avoimeen Nordic Kingiin voivat osallistua myös tammatkin”,  Emilia Lillbacka muistuttaa.

Härmän Powerparkin ravirata.
Juhannuksena ravataan ympäri Suomen – "Maankuulua ravikanaa on varattu useampi tuhat kiloa"

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi