Kujanpään Jyräys on parhaimmillaan todella vauhdikas tapaus.
Kujanpään Jyräys on parhaimmillaan todella vauhdikas tapaus.Kuva: Rilla laine

Kujanpään Jyräys järjesti jymypaukun

Forssan Pilvenmäki toimi tällä viikolla keskiviikon Toto65-ravien estradina. Pääpelin alkutahdit lyötiin kylmäveristen toimesta, kun 15 osallistujan autolähtö avasi kierroksen. Ville Tonttilan ohjastama Kujanpään Jyräys oli menopäällä, eikä kohdannut keulajuoksun jälkeen parempaansa.

Toto65-1: Yllättäjien mahdollisuudet nousivat heti kiihdytyksessä, kun pelipankki Sheikki laukkasi kiihdytyksessä lyhyesti. Siihen ei sen mahdollisuudet lopulta palaneet, muttei oriin kirikään ollut lennokas. Samat sanat pätevät toiseen kuumaan pelihevoseen Morisoniin.

Laukkojen sävyttämässä kiihdytyksessä Ville Tonttila kannusti Kujanpään Jyräyksen vetotöihin. Juha Länsimäki yritti hetkeä myöhemmin A.T. Veetin kanssa samalla juoksupaikalle, mutta sinne ei ollut asiaa.

Alkumatka venyi reipasvauhtiseksi, mutta se ei Kujanpään Jyräyksen menohaluja vienyt. Maalisuoralla Heikki Pyykön valmentama ja osaomistama Kujanpään Jyräys irtosi muista ja voitti 0,40 % pelattuna selvällä erolla muihin.”

”Hyvin on treenannut nyt kyllä keväällä”, Heikki Pyykkö aloitti voittajasta. On päästy treenaamaan kuten haluttu. Mäkeä päästy ajamaan ja lenkkiä pidennetty, että ilmeisesti se nyt jaksaa mennä. Pirteä se on ollut muutenkin.”

Kujanpään Jyräys ravasi 2140 metrillä voittotuloksen 24,2a.

Vapperi kiri täydentämään 556,27-kertaisesti palauttaneen kaksarin. A.T. Veeti jaksoi kolmospalkinnolle.

Toto65-2: Kakkoskohde oli lämminveristen pitkän matkan koitos. Antti Teivaisen ohjastama Treasure Of Pirates lähti juoksuradalta lujaa matkaan ja heilahti keulaan. Siinä se sai vetää avauslenkin rauhassa. Sen jälkeen Notable tuli rinnalle vauhtia vaatimaan, mutta se laukkasi reilu puoli kierrosta myöhemmin.

Treasure Of Piratesin pahimmilla vastustajilla oli epäonnea, kun sekä Promptus, Krampus, He Is Felix että jo mainittu Notable laukkasivat. Aripekka Pakkasen valmentama keulahevonen ei jättänyt tilaisuuttaan käyttämättä, vaan pakeni ylivoimaykköseen.

”Näytti tosi hyvälle meno”, Aripekka Pakkanen aloitti ”Vaikka tauko oli takana, hyvin jaksoi tulla maaliin asti.”

Treasure Of Pirates kisasi ensimmäistä kertaa tänä vuonna.

”Ahtaat liikkeet, ei hokkien kanssa haluttu ajaa. Koronatauon takia tauko venyi vähän pitkäksi. Se oli yllättävä hyvä, ja ehkä pahimmilla vastustajilla oli epäonnea. Hevonen voitti ylivoimaisesti, ettei hevoselta voi mitään pois ottaa. Kyllä yllätys oli”, Aripekka Pakkanen myönsi.

Speed Summer seurasi 2. sisältä hopealle ennen Daisy Nashia.

Toto65-3: Kylmäveristen lyhyen matkan kisassa Ari Kotikulma pääsi suojattinsa Synerin kanssa takarivistä loistavasti läpi, ja kierros matkaa jäljellä kaksikko painosti itsensä keulaan ohi Rankkarin.

Syneri vaikutti maalisuoralla lipuvan murskavoittoon, mutta lopussa sen vauhti hiljeni. Antti Teivaisen ajama suosikki Heporix ei pysynyt alussa edes muiden mukana, mutta loppua se tuli ulkoa selvästi kovinta kyytiä. Heporix oli jo maalilinjan jälkeen ohi Synerin, muttei ennen sitä.

”Tosi hyvin päästiin heti toiselle Peten perään. Pete pudotti sisälle, arvelin että keula on tarjolla. Aika kovaksi alku meni, mutta aika hyvin päästiin läpi, joka oli voiton avain varmaan tänään", Ari Kotikulma pohti.

Synerin voitto tuli tuloksella 23,6a/1640 metriä.

Merran Jyske täydensi totokolmikon.

Toto65-4: Lämminveristen lyhyen matkan kisa ratkesi pitkälti kiihdytyksessä, kun suosikki Mark More laukkasi. Se putosi hännille ja tuli sisärataa pitkin pussissa maaliin.

Diesel Degato nappasi keulapaikan, jossa vai vetää haluamaansa tahtia, eikä erehtynyt laittamasta rangaistuspotkua säkkiin.

Diesel Degaton helppo keulavoitto tuli ajalla 13,5a/1640 metriä.

"Sellainen idea oli, että jos pääsee keulaan ja saa nätisti ajaa, sillon voisi riittää. Hyvälle hevoselle oli ajatus antaa keulat, mutta kukaan ei tullut vaatimaan", Joni-Petteri Irri sanaili Diesel Degatosta.

Anni Sue kiri napakasti ohi 2. sisällä matkanneen Sand Pirate Åsin.

Toto65-5: Enintään 9000 euroa radoilta ravanneiden kohteessa pamahti kierroksen toinen jymypaukku, kun Olli Koivusen ajama ja Tuija Irrin valmentama Marcos Gallon kiitti suojajuoksusta ykköstilalla.

Marcos Gallon lähti auton takaa hippulat vinkuen ja nappasi kärkipaikan aluksi. Olli Koivusen eleistä saattoi nähdä, että kaksikko odotti suosikki Imakeituptotheskyn ja Hannu Torvisen selkää eteensä, eikä aikaakaan, kun näin tapahtui.

Suursuosikki Imakeituptothesky sai vetää hiljaa, mutta sen pätkänopeus ei riittänyt maalisuoralla, kun Marcos Gallon pääsi nousemaan toiselle radalle ja kiri voittoon.

"Hyvät fiilikset oli, että tää oli hiitillä pirun hyvä. Sillä on ollut ongelmaa, ettei se aina pure kuolainta, mutta nyt puri hiitilläkin. Sillä on aika kova pätkä, kun pääsee kääntämään lopussa", Taneli Säde kertoi Marcos Gallonista.

Edellä mainitun kaksikon jälkeen kolmanneksi ylsi 2. ulkona ravannut Quick Diablo.

Toto65-6: Vincennesin huutokaupasta tammikuussa hankittu Don Williams debytoi Suomessa vankalla juoksulla. Ari Moilasen kuskaama ranskalaisori eteni toiselle ilman vetoapua, josta jyräsi kyselemättä ohi keulan Lightningintheskyn ja voitti varmasti.

"Hevonen on vahva menijä. Oli kysymysmerkkejä, että miten se lähtee. Se haparoi alussa, mutta onneksi antoi raville. Tuntuu, että sillä on paljon annettavaa, kun se on terveenoloinen ja pirteä", Johanna Kyläkoski Markku Niemisen tallilta näki Don Williamsista.

Mr Big Star kiri hopealle ennen Jack Vaderia. Kuumista pelihevosista Sahara Sandstorm pilasi laukkaan.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi