Kukan Tutu palaa radoille Kausalassa – ”Sitten näkee, onko mystinen vika löytynyt”
Kukan Tutu aloitti uransa Teemu Okkolinilta huippulupaavasti.Kuva: Elina Paavola

Kukan Tutu palaa radoille Kausalassa – ”Sitten näkee, onko mystinen vika löytynyt”

Kukan Tutun vastuuvalmentaja vaihtui, mutta talli ja valmennussysteemit eivät.

Kukan Tutun ura on ollut kaksijakoinen. Se oli nelivuotiaana ikäluokkansa absoluuttisia huippuja voittaen mm. Biofarm Cupin, Pikkupelimannin ja Pikkuprinssin, muttei saanut 5-6-vuotiaana juuri mitään aikaiseksi. Seuraavat kolme vuotta pyörä pyöri taas mainiosti, kunnes viime vuonna tuli täysstoppi. Hevonen starttasi vain kerran.

”Sillä oli salaperäinen ongelma, jota Mari Byckling on yrittänyt ratkoa osteopaatin kanssa tämän vuoden tammikuusta lähtien. Nyt hevonen on ilmoitettu ensi viikon sunnuntaiksi Kausalaan, ja sitten näkee, onko mystinen vika löytynyt. Harjoitusten perusteella tuntuisi siltä, mutta radalla ei ole käyty eikä käydä ennen starttia”, Marko Majaniemi aloittaa.

”Hevonen on joka tapauksessa aivan mahtava. Jos startti näyttää, että kilpailemisen keskeyttänyt ongelma on ratkaistu, sitä nähdään kesän aikana radoilla paljon ja kovemmissakin lähdöissä.”

Majaniemen tulo Kukan Tutun vastuuvalmentajaksi ei muuttanut käytännössä mitään.

”Meillä on omistajan kanssa yhteinen hevonen Good Beer ja muutakin yhteistyötä, ja sovittiin vaan, että otan Kukan Tutun nyt kontolleni ja ajan aluksi sen startit – jos menee hyvin”, Marko Majaniemi naurahtaa.

”Hevonen on edelleen Marin tallissa, ja hän vastaa sen hoidosta ja ajaa suurimman osan harjoituksista. Hän on tehnyt kaiken työn tähän asti, ja kiitos mahdollisesta menestyksestä kuuluu hänelle.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi