Evartin aika Kuninkuusravien jälkeen on sujunut mallikkaasti.
Evartin aika Kuninkuusravien jälkeen on sujunut mallikkaasti. Kuva: Anu Leppänen

Ravikuningas Pihtiputaan illan suurimpana starana - "Ollaan menty aika rauhallisesti"

Hallitseva ravikuningas Evartti nähdään perjantaina kilparadoilla ensimmäistä kertaa sitten kolmen viikon takaisten Forssan kuninkuusravien.

Pihtiputaan kauden toiset totoravit ajetaan perjantai-iltana klo 18 alkaen. Alun perin ravit piti ajaa jo 23.7., mutta kisojen ajankohtaa jouduttiin siirtämään osallistujapulan vuoksi.

"Tämä on meidän kylälle tärkeä juttu, että kesän molemmat ravipäivät saadaan ajettua", illan ykkösvalmentajiin kuuluva Antti Ojanperä toteaa.

"Toivottavasti ihmisiä saapuu paljon paikalle seuraamaan raveja. Mielestäni moni lähdöistä on oikeasti mielenkiintoisia", hän lisää.

Ojanperän tallista illan aikana starttaa peräti 13 hevosta.

"Ei mitenkään ihmeellisemmin olla käyty ennakkoon illan kuvioita läpi. Kyllä meillä porukan pitäisi tietää mitä kenenkin tulee missäkin vaiheessa tehdä", hän sanoo kysyttäessä kuinka paljon suunnittelua suuren hevosmäärän kanssa raveihin lähteminen vaatii.

Forssan Kuninkuusravien jälkeen radoille palaava ravikuningas Evartti tarjoaa raveissa 500 ensimmäiselle paikalle saapuvalle kakkukahvit. Ori juoksee kilpaa kahdeksannessa lähdössä ja valmentajan mukaan illan päätähdellä asiat pitäisi olla mallillaan.

"Viikon päivät se oli helpommalla kuninkuuskilpailun jälkeen, kunnes palattiin normaaliin arkeen. Treenissä ollaan menty aika rauhallisesti, mutta pikkaisen reippaampaa toki kotona päästettiin ennen starttia."

Tästä linkistä Pihtiputaan 19.8. ravien lähtölistoihin.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi