Kunkkariosallistujien lista hahmottuu – lehdessä julkaistuun uutiseen tarkennuksia
Paikat Kuninkuusravien pääkilpailussa jaetaan tänä vuonna ensi kertaa pistelaskun pohjalta.
Viime vuoteen asti kuninkuusravivalinnat teki Suomen Hippoksen, järjestävän radan sekä edellisen ja seuraavan vuoden isäntäradan edustajista koostuva Kuninkuusravien päätoimikunta. Viimeiset paikat jakoivat lähes poikkeuksetta mielipiteet.
Jälkipyykin vähentämiseksi lanseerattiin täksi vuodeksi pisteranking, jonka pohjalta jaetaan sekä tammoille että oriille kymmenen kahdestatoista paikasta. Kahden viimeisen paikan suhteen päätoimikunnalla on mahdollisuus käyttää painavin perustein harkintaa ja nostaa mukaan hevosia top-kympin ulkopuolelta.
Forssan kuninkuusravit lähestyvät päivä päivältä, ja pistelaskun ansiosta osa mukaan pääsevistä hevosista on jo tiedossa. Tammoilla on vielä kaksi mahdollisuutta kohennella asemiaan, oreilla enää yksi. Tammoille pisteitä on jaossa vielä runsaasti, sillä Vermon keskiviikkoinen Tammatähti ja sunnuntain St Michel Tammatähti kerryttävät pisteitä kolminkertaisesti samoin kuin oriiden ja ruunien täyttämä Suurmestaruusajo. Lisäksi kyseisistä kisoista kerätyt pisteet saa 1,5-kertaisina.
Näin ollen tammoista halutessaan mukaan kuningatarkilpaan pääsevät ainakin Lakan Leija, Ciiran Tähti, Suven Sametti, Vennelmon Varma, N.P. Liitotähti, Hulluduunari ja Hetviina. Kärkikymmeniköstä voivat pullahtaa ulos Varjonova, Lily ja M.A. Piste. 12. sijaa hallussaan pitävä Lumi-Oosa ei osallistu kuningatarkilpaan tänä vuonna.
Taisto viimeisestä suorasta paikasta huipentuu sunnuntaina St Michel Tammatähteen. Kymmenettä sijaa pitävä Varjonova starttaa seiskaradalta, ja siitä vain neljän pisteen päässä oleva Liisan Tulilintu kiihdyttää kakkoskaistalta.
Suoraan paikkaan mahdollisuus on myös keskiviikkona kisaavilla B. Riitulla ja Hyvännäköisellä sekä sunnuntaina starttaavalla Taksvenlalla. B. Riitu tarvitsee keskiviikkona vähintään kahdeksannen sijan tai sen mahdollisuudet kärkikymmenikköön haihtuvat. Hyvännäköisen kohtalo on sama, jos se ei Vermossa sijoitu viiden parhaan joukkoon. Taksvenlan mahdollisuudet riippuvat paljon keskiviikon tuloksista, mutta ennen Vermon Tammatähteä, se tarvitsee sunnuntaina vähintään seitsemännen sijan. Hyvin ohuet mahdollisuudet on myös Tutun Impillä. Antti Ala-Rantalan suojatti on keskiviikkona pakkovoiton edessä, mutta sekään tuskin riittäisi. Kolmesta viimeisestä suorasta paikasta taistelevat käytännössä siis Lily, M.A. Piste, Varjonova, Liisan Tulilintu, B. Riitu, Taksvenla ja Hyvännäköinen.
Oriiden puolella varmat nimet ovat Evartti, Välkyn Tuisku, Veeran Poika, Parvelan Retu, Enon Vilppi, Kujanpään Jyräys, Vixeli, Sheikki ja Rokin Maxi. Sijalla 11. pisteissä oleva Kartier jättää kuninkuuskilvan väliin laskevan kuntopiikin vuoksi, ei loukkaantumisen, kuten Hevosurheilun printtilehdessä kerrottiin. Näin ollen viimeisestä suorasta paikasta taisto käydään H.V. Tuurin ja Herra Heinämiehen välillä.
Pisteranking
Kuninkuuskilpailu
1. Evartti 672
2. Välkyn Tuisku 500
3. Veeran Poika 468
4. Parvelan Retu 414
5. Enon Vilppi 365
6. Kujanpään Jyräys 364
7. Vixeli 362
8. Sheikki 250,5
9. Rokin Maxi 250
10. Herra Heinämies 212
11. Kartier 192
12. H.V. Tuuri 123
Kuningatarkilpailu
1. Lakan Leija 465
2. Ciiran Tähti 447,5
3. Suven Sametti 435
4. Vennelmon Varma 375
5. N.P. Liitotähti 327
6. Hulluduunari 310,5
7. Hetviina 309
8. Lily 273
9. M.A. Piste 261
10. Varjonova 234
11. Liisan Tulilintu 230
12. Lumi-Oosa 224
Pistelasku
Edellisen vuoden Kuninkuusravien kolmelle parhaalle lisätään lähtöpisteet seuraavasti: 100–72–60
Kohti Kuninkuusraveja -lähdöt merkataan Heppa-järjestelmään tunnuksella KK-22
Lähdöissä jaetaan pisteitä hevosen sijoituksen mukaisesti seuraavasti: 25-18-15-12-10-8-6-4-2-1
Lähdön ensimmäisen palkinnon perusteella pisteet saavat seuraavan kertoimen:
kun 1. palkinto on korkeintaan 2 000 euroa, kerroin 1
kun 1. palkinto on 2 001 – 5 000 euroa, kerroin 2
kun 1. palkinto on yli 5 000 euroa, kerroin 3
Pisteet jaetaan lähdöissä vain hevosille, joilla on oikeus osallistua pääkilpailuihin (suomenhevosoriit ja -tammat)
Pisteiden keruu alkaa jo kevättalvella, mutta pistelaskussa otetaan huomioon myös mahdollinen nousukunto: 1.6. alkaen pisteet saavat kertoimen 1,5