Kannen kuva: Anu Leppänen.
Kannen kuva: Anu Leppänen.

Kuukauden hevosen taikaa torstain kaksoisnumerossa

Torstain kaksoisnumero esittelee Kuukauden hevosena suurkilpailuhai Le Gros Billin.  Ratsastuksessa taas tutustutaan maan vanhimpiin kuuluvaan ratsastuskouluun.

Kautensa voitokkaasti aloittanut Le Gros Bill valmistautuu kevään ja kesän kovimpiin koitoksiin ja esitellään Hevosurheilun maaliskuun Kuukauden hevosena.

Mistä Le Gros Billin nimi on peräisin? Minkä toisen tulevan huippuhevosen kanssa se kirmaili varsalaitumella?

Entä miksi valmentaja Ari Viander halusi juuri Antti Teivaisen hevosen hovikuskiksi? Miten Le Gros Billille on käynyt kahdessa jenkkikärry-kokeilussa?  Ori on jo kutsuttu Seinäjoki Raceen ja Finlandia-ajoon - mitä taustajoukot vastaavat, jos kutsu kävisi Elitloppetiin? Ehkä kaikkein tärkein kysymys kuitenkin on, millainen vaikutus hevosella voi olla ihmisen terveyteen. Sitä aprikoi kasvattaja-omistajatallin primus motor Pertti Lukander, joka sairastui vakavasti 2000-luvun alussa.

Nämä asiat selviävät Hevosurheilusta torstaina 8. huhtikuuta, mutta selviääpä lehdestä myös paljon muuta.

Kuusi vuosikymmentä hevosten kanssa toimineella porilaisella Jouni Miettisellä on nyt painavaa asiaa. Puhumisen tarpeen laukaisi Hevosurheilussa 26.3. ilmestynyt artikkeli, joka liittyi hevosen tahtoon. Koulutusfilosofiassa pyritään kysymään hevoselta, mitä se haluaisi tehdä. Miettisen mielestä ”hevoskuiskaaminen” on joissain kohti luisunut väärille raiteille.

Kaksoisnumerossa kerromme myös, miten kymmenen peräkkäistä voittoa Suomen montélähdöissä juossutta Sjö Kongenia valmennetaan ja palautamme mieliin suurimman kotimaisen totovoiton taustat.

Entä millainen on hevosen vedentarve? Vesi kun on hevosen tärkein ravintoaine, ja hevosen kehosta 60-70 prosenttia on vettä.

Suomen Cup kuuluu huhtikuun kiinnostaviin volttilähtöihin, ja ajetaan lauantaina Jokimaalla 15 000 euron ensipalkinnosta. Tutustuimme kisan alla Tero Silvaksen valmentaman Mustamanin päivän tilanteeseen.

Ratsastuksessa Tuomarinkylän ratsastuskoulun perustaja Karin Aalto, 84, kertoo, millaista on opetella eläkeläisenä olemista sen jälkeen, kun tallinpito on ollut elämäntapa.

Ensi viikolla lehdet palaavat normaaliin ilmestymisrytmiin, ja Hevosurheilu ilmestyy kahdesti viikossa keskiviikkona ja perjantaina.

Hevosurheilu palvelee sekä printti- että digiversiona.

Digilehden voi lukea missä päin maailmaa tahansa. Kätevästi digilehteä lukemaan pääsee lataamalla Hevosurheilun Apin sovelluskaupasta. Palveluun kirjaudutaan asiakasnumerolla, joka löytyy paperilehden osoitetiedoista postitoimipaikan jälkeen tai tilauslaskustasi (kirjoita asiakasnumero ilman ensimmäisiä nollia). Postinumero toimii salasanana.

Tilaa lehti täältä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi