Killerin ravirata keskiviikkona iltapäivällä.
Killerin ravirata keskiviikkona iltapäivällä.Kuva: Miika Lähdeniemi

Lämmennyt ilmanala aiheuttaa haasteita ravien järjestämisessä – Killerillä ja Teivossa tarkoitus kilpailla suunnitellusti

Miika Lähdeniemi ja Mikko Viitanen valottavat Killerin ja Teivon olosuhteita.
Julkaistu

Rataolosuhteet ovat nopean lämpenenmisen takia olleet haastavat lähes koko Suomessa. Tiistaiksi suunnitellut Seinäjoen ravit peruttiin lopulta tyystin ja Ouluun perjantaiksi määritellyt ravit siirtyvät ajettavaksi lauantaille kello 17 alkaen.

Torstain Toto5-ravit ollaan kuitenkin ajamassa suunnitelman mukaisesti Killerillä hiekkapitoisella talviradalla.

”Viime yönä tuli vettä, räntää ja aamulla jo lunta. Nyt pitkin torstaita on satanut vielä vähän lunta. Radalle satanut lumipeite saa myös olla kaviouran pinnassa ainakin iltaan asti, kunnes rataa ruvetaan työstämään”, Killerin raviradan toimitusjohtaja Miika Lähdeniemi kertoo.

”Tällä hetkellä rata on hyvinkin napakka ja huomiselle luvataan pilvistä säätä, joten auringon ei pitäisi päästä sulattamaan rataa”, hän jatkaa.

Lauantaina alkuvuoden ykkösravit, divisioonafinaalit, ajetaan Teivossa. Tuleville päiville Ilmatieteen laitos ennustaa lämpöasteita Ylöjärven suunnalle, mutta perjantain ja lauantain välisenä yönä lämpötilan pitäisi mennä pakkasen puolelle.

”Nyt radan pinnassa oleva jää alkaa menemään loskaksi. Torstaina alan jo ottamaan etusuoralta polannetta vähän pois ja perjantaina polanne on tarkoitus ajaa radalta pois kokonaan”, Teivon ratamestari Mikko Viitanen selvittää.

Lauantaina Teivon rata tulee olemaan hiekkapintainen talvirata, jossa hokit ovat tarpeen.

”Uskon radan pohjan olevan lauantainakin aika napakka, mutta tuota on mahdoton sanoa vielä varmaksi. Sääennusteet muuttuvat nyt niin tiuhaan. Toivottavasti tulevina päivinä aurinko ei lähde sulattamaan rataa kauheasti. Tänään keskiviikkona päivä on ollut harmaa”, Viitanen päättää.

Killerin ravirata keskiviikkona iltapäivällä.
Oulun ravit siirtyvät perjantailta lauantai-iltaan kello 17.00

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi