Landen Paukku lunasti odotukset täysimääräisesti.
Landen Paukku lunasti odotukset täysimääräisesti.Kuva: Teemu Kangas / arkisto

Landen Paukku loisti Seinäjoella - ”Ei tämä hirveän tosissaan ollut, kun rupesi suoran alkuun paskallekin”

Perjantairavien kohokohtana ajettiin mailin tasoitusajo kylmäverisille, jonka jättisuosikkina starttasi Landen Paukku.

Jani Suonperän omistama, valmentama ja ohjastama Landen Paukku lunasti siihen asetetut odotukset sataprosenttisesti.  Se lähti 20 metrin takamatkalta ja siirtyi jo ensimmäisen kaarteen loppupuolella kärkipaikalle. Meno näytti helpolta, ja kun ori kiihdytti vauhtiaan loppua kohden, muista ei ollut sen haastajiksi. Viimeiset 700 metriä taittuivat 1.21:n pintaan ja voittotulos 22,6/1640 metriä on Landen Paukun uusi ennätys.

”Aika on kova”, Suonperä totesi tyytyväisenä ratahaastattelussa. ”Olin pikkuisen liian aikaisin voltissa ja jouduin vähän hidastamaan, ettei mennä linjoista yli. Lisäksi ori haparoi eka kurviin, kun Länsimäen Juhan hevonen laukkasi ja jouduin kääntämään sisään päin. Pelkäsinkin jo, että omanikin laukkaisi.”

”Kaikki oli kuitenkin hallinnassa, ja ei tämä hirveän tosissaan ollut, kun rupesi suoran alkuun paskallekin.  Jatkossa olisi tarkoitus ajaa tasaisesti kilpaa, jos vain sarjoja löytyy ja hevonen pysyy terveenä.”

Myös lämminveristen kovin sarja kisattiin mailin volttilähtönä. Sen nimiinsä vieneen Thai Profitin esitys oli juoksunkulkua myöten vastaavanlainen kuin Landen Paukunkin. Kimmo Aholan valmennettava eteni takamatkalta keulille etusuoran avautuessa ja hallitsi juoksua suvereeniin tyyliin perille saakka. Se noteerasi Santtu Raitalan ohjastamana uudet ennätyslukemansa 13,3/1620 metriä.

 Lue lisää ensi keskiviikon Hevosurheilusta.

Tilaa Hevosurheilu tästä linkistä!

Toto5-voittajat, peliosuus ja rivin arvo

T5-1: 5 Laviori, 11,89 %, 3,11 €

T5-2: 4 Special Gun, 42,68 %, 3,58 €

T5-3: 10 Landen Paukku, 71,78 %, 3,81 €

T5-4: 3 Caviarinho, 54,56 %, 4,09 €

T5-5: 8 Thai Profit,  63,69 %, 4,16 €

Vaihto: 50 367,74 euroa

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi