Jokimaan Euronelkku-kierroksen avauskohteena ajettavassa lämminveristen 2140 metrin ryhmäajossa Suomessa kilpailemisen aloittaa Love Keeper. Nyt 6-vuotias ruuna on valmentautunut Juha Utalan tallissa helmikuun lopusta alkaen."Hevosta on meillä päästy koko ajan ajamaan hyvin. Ei sitä kuitenkaan tähän ensimmäiseen starttiin ole erityisemmin herkistelty, joten katsotaan nyt mitä hevonen tekee ja lähdetään etenemään sen mukaan. Toivotaan, että siitä kehittyisi meille mukava ykkössarjalainen", Utala kertoo.Pelaajat ovat luottaneet kakkosradalta kiihdyttävän Love Keeperin lähdön kolmossuosikiksi Amazing Playerin ja Global Bewaren jälkeen. Ensimmäisen Suomen-starttinsa Love Keeper juoksee kengät jalassa."Ihan hyviä kilpailleita hevosia on vastassa, joten sellainen asiallinen esitys tyydyttäisi meitä tässä kohtaa", Utala kuvailee odotuksiaan.Kotiradalla tallista kilpailee kolme muutakin hevosta. Uraansa aloittelevilta 3-vuotiailta Boss No Lossilta ja Fabulous Parisilta valmentaja toivoo ehjiä startteja."Solvato Jr:n lähtöpaikka puolestaan oli heikko", Utala summaa.