Magic Madonna ei jättänyt Kasvattajakruunun välierissä jossiteltavaa.
Magic Madonna ei jättänyt Kasvattajakruunun välierissä jossiteltavaa.Kuva: Anu Leppänen

Magic Madonna oli jälleen paras Seinäjoella – ”Tamma on ottanut harppauksia eteenpäin”

Pekka Korven treenattavat loistivat Seinäjoella ajetuissa 3-vuotiaiden Kasvattajakruunun välierissä.

Kolmantena T5-kohteena ajetun tammojen toisen välierän voitti Magic Madonna. Viimeviikkoisen alkuerävoiton tapaan tamma ravasi koko matkan ajan johtopaikalla, ja jätti toiseksi kirineen Sahara Flamesin selvästi taakseen.

Pekka Korven valmentaman tamman ohjastajana toimi tällä kertaa Olli Koivunen. Voittoaika oli 15,9ake.

Magic Madonnalla on samat omistajat ja kasvattajat kuin sen isosiskolla, derbyvoittaja Magical Princessilla, eli Tapio Lehtorannan ja Tiina Kinnusen edustama Jokikunnan Tila Oy sekä Pekka Korven Star Racing Oy.

”Tamma on nyt ottanut harppauksia eteenpäin ja suunta on oikea”, Tapio Lehtoranta iloitsi.

”Se on kasvanut aika lailla. Sillä oli kasvurajat pitkään auki ja hevosen kanssa ison työn tehneellä Janne Korvella on ollut malttia sen kanssa. Ehkä ihan hyväkin, ettei se päässyt ennen tätä kisaa mihinkään isoihin finaaleihin, se ei välttämättä olisi ollut vielä valmis niihin", hän pohti.

"Nyt sitä on päästy treenaamaan kunnolla viimeiset pari kuukautta ja tässä näkyy tulos.”

Lehtoranta uskoo, että talven aikana tamma kehittyy vielä paljon ja tulee olemaan ensi vuonna kovassa kunnossa.

Tammojen ensimmäisen Kasvattajakruunu-välierän voitti häikäisevällä esityksellä Kenneth Danielsenin ohjastama ja valmentama Dusktodawn Boogie.

Tamma jäi ensimmäisen kurvin laukassaan kärjestä kymmenien metrien päähän, mutta kiersi lopussa vastustajansa helposti. Voittajahaastattelussa Danielsen kertoi laukan johtuneen huonosta kohdasta radassa, ja totesi Dusktodawn Boogien tulleen vielä täysissä voimissa maaliin. Voittotulos oli 16,0ake.

Oriiden ja ruunien ensimmäinen välierä ajettiin ennen T5-kohteita. Sen voitti tyylikkäästi Hannu Hietasen ohjastama Bee Combo. Pekka Korven tallin juhlat aloittanut ori vyöryi johtavan rinnalta kärkeen viimeiseen kaarteeseen mentäessä, ja irtosi ylivoimaisesti uransa ensimmäiseen voittoon ajassa 15,1ake.

Toisessa oriiden ja ruunien Kasvattajakruunu-välierä nähtiin niin ikään upea suoritus, kun Jari Kinnusen valmentama ja ohjastama Shackhills Twister jyräsi toiselta radalta ilman vetoapua kärkeen jo viimeisellä takasuoralla ohi johdossa juosseesta Planbeesta. Lopussa Shackhills Twister vastaili helposti ohitusta yrittäneelle Double Strikelle ja noteerasi kovan tuloksen 13,7ake.

T5-pelin käynnistäneessä suomenhevosten ryhmäajossa Liinan Liekki jyräsi jo vuoden yhdenteentoista voittoonsa. Se tekee alavutelaisen Jouko Kurhelan suojatista nyt vuoden voitokkaimman suomenhevostamman. Hevosta ohjasti Seinäjoella 30-vuotisjuhliaan viettänyt Santtu Raitala.

Kolmivuotiaiden Kasvattajakruunu-finaalit ajetaan Seinäjoen seuraavissa raveissa lauantaina 20. marraskuuta.

Toto5-voittajat, peliosuus ja rivin arvo:

T5-1: 10 Liinan Liekki, 28,71%, 1,53 €
T5-2: 4 Dusktodawn Boogie, 77,71%, 1,69 €
T5-3: 5 Magic Madonna, 38,53%, 2,15 €
T5-4: 2 Frankenstein Am, 29,92%, 5,96 €
T5-5: 8 Shackhills Twister, 39,20%, 6,65 €

Vaihto: 77 770,10 €

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi