Toissa vuonna 25 voittoa yhden kauden aikana ravannut ja Vuoden voitokkaimpana Ravigaalassa palkittu Mandela Zon on ollut viime aikoina kaukana parhaastaan.Ori voitti kauden viidestä ensimmäisestä kisastaan kolme, kunnes vetäytyi helmikuussa parin kuukauden paussille.Tauon jälkeen se on startannut neljästi. Ensimmäisessä tauon jälkeisessä startissaan se teki vielä hyväksyttävän suorituksen, kun se sijoittui kovatasoisessa Kultaloimessa kahdeksanneksi. Sen jälkeisessä kolmessa startissa ongelmat ovat olleet silmiinpistäviä: Ori, jonka koko uran laukkaprosentti on seitsemän, on laukannut kaikissa näistä kolmessa kisassa. Kahdessa edellisessä kisassa Mandela Zon on hylätty, kolmanneksi viimeisimmässä se keskeytti.Hevosen ongelmat on luonnollisesti huomannut myös omistaja ja valmentaja Reima Kuisla. Hän käytti orin keskiviikkona eläinlääkärillä, mutta klinikkavisiitti jätti syyn edelleen mysteeriksi.”Huollettiin etuvuohiset ja edestä kavionivelet. En oikein usko, että se riittää”, Kuisla sanoo. ”Täytyy käyttää hevonen myös hieronnassa, koska mielestäni Mandela Zonin selkä on mennyt jumiin. Oikea etuvuohinen ja kavio röntgenkuvattiin, mutta ei siinä mitään ollut. Mitkään nivelet eivät ole turvonneet eikä lämpimät."Kuisla epäilee, että jumit saattavat juontaa juurensa alkuvuoden mäkitreenijaksoon.”Voi olla, että hevonen vaatii irrottelua ja hierontaa sekä muita hoitoja. Päällepäin ei näy mitään, ja hevonen on ihan ok:n oloinen. Seurataan hevosta.”Urallaan reilut 215 000 euroa tienannut 8-vuotias ori vetäytyy nyt tauolle ja palaa vasta, kun ongelmien uskotaan väistyneen.”Pakkohan se on, että saadaan hevonen kuntoon. Etsitään lisää syytä, koska hevonen ei reagoinut hoitoihin niin paljon, että se olisi löytynyt. Täytyy tutkia vielä enemmän kokonaisuutta."