Matti Mahlamäki aloitti väitöskirjansa teon vuonna 2013 ja keskittyi siihen toden teolla neljä viime vuotta.
Matti Mahlamäki aloitti väitöskirjansa teon vuonna 2013 ja keskittyi siihen toden teolla neljä viime vuotta.Kuva: Anu Leppänen

Matti Mahlamäen väitöskirja tarkastettiin – ”Vaarana on, että laji sulkeutuu oman kuplaansa”

Harvinaislaatuinen hevosurheilua ja -pelaamista käsittelevä tutkimus yhdistää historian, sosiologian ja viestinnän kenttiä.

Väitöskirja Rahalla saa ja hevosella pääsee – Raviurheilun, hevospelaamisen ja hevostalouden kulttuuriset merkitykset ja kentät journalismissa ja hevosväen toimintaympäristöinä tarkastettiin keskiviikkona 23.6. Sen kantava teema on työ- ja sotahevosista ja 1920-luvulla Suomeen tulleesta hevospelaamisesta juontava valtiovallan ja hevostalouden kiinteä suhde, joka on vuosien saatossa kestänyt monet kriisit. Miten sen käy jatkossa, kun Veikkauksen monopoliasema haastetaan?

Vielä isompana huolenaiheena Matti Mahlamäki näkee raviurheilun sulkeutumisen.

”Jos raviurheilu näkyy entistä vähemmän printtimediassa ja julkisten kanavien sijasta vain Veikkaus-tv:ssä ja maksukanavilla, vaarana on, että laji sulkeutuu omaan kuplaansa ja sitä seuraavat enää asiaan vihkiytyneet”, hän pelkää.

Vastaväittäjänä toimi YTT, dosentti Hannele Palukka. Kustoksena toimi tenure track -professori Heikki Heikkilä.

Lisää Matti Mahlamäen väitöskirjasta ensi keskiviikon Hevosurheilussa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi