Järvenpään Ratsastuskoulusta vauhdin hevosmaailmaan saanut Kirsi-Marja Tammisto päätyi sattuman kautta Valde Baltzarin tallille Jokelaan, jossa huippujuoksijaori Eri-Luonto 32,7a vihki hänet raviurheiluun. "Viikonloput meni kivasti Valden tallilla, meitä oli siellä mukava mimmiporukka", Tammisto muistelee. Varsinaisen työuran alku sisälsi niin Martti Ala-Seppälän ja Raimo Kauppisen kimppatallin kuin Seppälän postimyyntiäkin. Lopullisen tönäisyn raviurheiluun toi työskentely Ruotsissa, jonka raviurheilukulttuuriin hän ihastui."Olin nähnyt esimerkiksi Bo W Takterin kilpailevan hienoilla hevosilla Vermossa ja siitä sain kipinän päästä näkemään, millaista touhu Ruotsin puolella on."Eikä hänen tarvinnut kokea pettymystä."Lajia ja sen työntekijöitä arvostettiin siellä ihan eri tavalla kuin Suomessa. Myös hevosten säännölliset terveystarkastukset ja vastaavat olivat siellä ihan eri tasolla."Hän työskenteli Lars-Göran Forsbergin ja Stefan Melanderin kimppatallilla. "Lilleman" Forsberg toimitti vihjelehti Guidenia ja "Tarzan" Melander oli tuolloin vielä enemmän valokuvaaja, mutta kumpikin ajoi menestyksellä amatöörilähtöjä.Kokopäiväiseksi valmentajaksi Tammisto ryhtyi 1990-luvulla ja yhdessä silloisen puolisonsa Kim Sellin kanssa hän syventyi paljon terveysongelmaisiin hevosiin. Tällainen oli muun muassa Not A Spacecase, 10,8a, joka kuntouduttuaan teki hänen valmennuksessaan hienoa jälkeä. Tamma kävi muun muassa voittamassa Vincennesissa Prix d'Amerique päivän Prix Helen Johanssonin ja pari viikkoa myöhemmin samalla radalla Prix de la Niévren, jossa oli mukana Amerique-hevosiakin.”Käsittämättömän hieno tamma, elämäni hevonen.”.Jatkossa muun muassa kärkitammoihimme kuuluneet Mae Jean Boko 12,8a ja Moonlight Cloud 12,6a pitivät Tammiston nimeä esillä. Hän lopetti valmentajana nelisen vuotta sitten. Ajasta ammattivalmentajana on jäänyt muitakin hyviä muistoja kuin hevoset. "Vahva yhteisöllisyys valmentajien kesken oli ihailtavaa."Tänä päivänä hänellä ei ole yhtään hevosta vastuullaan."Kesäisin olen ollut Nurmijärvi Golfilla kausityöntekijänä, eritoten rangen kunnossapito on vastuullani. Siinä on ulkoilmatyö hyvässä porukassa, rajoitetut työajat ja säännöllinen palkka. Kun tulee hevosia ikävä, on onneksi rakkaita ystäviä kuten Rekilän Riina, joiden luokse pääsee niiden kanssa touhuamaan. Se on kuitenkin tauti, joka ei koskaan hellitä."Raviurheilua hän seuraa edelleen tarkalla silmällä ja on erityisen huolissaan nuorista, jotka haaveilevat ravivalmentajan urasta."Heille olisi tärkeä saada helpompi polku valmentajiksi, kaikilla ei ole vanhempia, jotka pystyvät sponssaamaan. Nuoret ovat lajin käveleviä mainoksia ja heistä pitäisi pitää tosi hyvä huoli, muuten tekijöitä ei riitä ja raviurheilu näivettyy."Hän kokee, että liiallinen byrokratia vaikeuttaa tätä polkua."Kun minä aloitin, oli paljon helpompaa. Nyt pitää olla tosi kovapäinen, että jaksaa tätä systeemiä. Ehkei ylhäällä ihan ymmärretä, kuinka paljon se lippujen ja lappujen täyttely kentältä vaatii, kun fokus pitäisi kuitenkin olla hevosissa."
Järvenpään Ratsastuskoulusta vauhdin hevosmaailmaan saanut Kirsi-Marja Tammisto päätyi sattuman kautta Valde Baltzarin tallille Jokelaan, jossa huippujuoksijaori Eri-Luonto 32,7a vihki hänet raviurheiluun. "Viikonloput meni kivasti Valden tallilla, meitä oli siellä mukava mimmiporukka", Tammisto muistelee. Varsinaisen työuran alku sisälsi niin Martti Ala-Seppälän ja Raimo Kauppisen kimppatallin kuin Seppälän postimyyntiäkin. Lopullisen tönäisyn raviurheiluun toi työskentely Ruotsissa, jonka raviurheilukulttuuriin hän ihastui."Olin nähnyt esimerkiksi Bo W Takterin kilpailevan hienoilla hevosilla Vermossa ja siitä sain kipinän päästä näkemään, millaista touhu Ruotsin puolella on."Eikä hänen tarvinnut kokea pettymystä."Lajia ja sen työntekijöitä arvostettiin siellä ihan eri tavalla kuin Suomessa. Myös hevosten säännölliset terveystarkastukset ja vastaavat olivat siellä ihan eri tasolla."Hän työskenteli Lars-Göran Forsbergin ja Stefan Melanderin kimppatallilla. "Lilleman" Forsberg toimitti vihjelehti Guidenia ja "Tarzan" Melander oli tuolloin vielä enemmän valokuvaaja, mutta kumpikin ajoi menestyksellä amatöörilähtöjä.Kokopäiväiseksi valmentajaksi Tammisto ryhtyi 1990-luvulla ja yhdessä silloisen puolisonsa Kim Sellin kanssa hän syventyi paljon terveysongelmaisiin hevosiin. Tällainen oli muun muassa Not A Spacecase, 10,8a, joka kuntouduttuaan teki hänen valmennuksessaan hienoa jälkeä. Tamma kävi muun muassa voittamassa Vincennesissa Prix d'Amerique päivän Prix Helen Johanssonin ja pari viikkoa myöhemmin samalla radalla Prix de la Niévren, jossa oli mukana Amerique-hevosiakin.”Käsittämättömän hieno tamma, elämäni hevonen.”.Jatkossa muun muassa kärkitammoihimme kuuluneet Mae Jean Boko 12,8a ja Moonlight Cloud 12,6a pitivät Tammiston nimeä esillä. Hän lopetti valmentajana nelisen vuotta sitten. Ajasta ammattivalmentajana on jäänyt muitakin hyviä muistoja kuin hevoset. "Vahva yhteisöllisyys valmentajien kesken oli ihailtavaa."Tänä päivänä hänellä ei ole yhtään hevosta vastuullaan."Kesäisin olen ollut Nurmijärvi Golfilla kausityöntekijänä, eritoten rangen kunnossapito on vastuullani. Siinä on ulkoilmatyö hyvässä porukassa, rajoitetut työajat ja säännöllinen palkka. Kun tulee hevosia ikävä, on onneksi rakkaita ystäviä kuten Rekilän Riina, joiden luokse pääsee niiden kanssa touhuamaan. Se on kuitenkin tauti, joka ei koskaan hellitä."Raviurheilua hän seuraa edelleen tarkalla silmällä ja on erityisen huolissaan nuorista, jotka haaveilevat ravivalmentajan urasta."Heille olisi tärkeä saada helpompi polku valmentajiksi, kaikilla ei ole vanhempia, jotka pystyvät sponssaamaan. Nuoret ovat lajin käveleviä mainoksia ja heistä pitäisi pitää tosi hyvä huoli, muuten tekijöitä ei riitä ja raviurheilu näivettyy."Hän kokee, että liiallinen byrokratia vaikeuttaa tätä polkua."Kun minä aloitin, oli paljon helpompaa. Nyt pitää olla tosi kovapäinen, että jaksaa tätä systeemiä. Ehkei ylhäällä ihan ymmärretä, kuinka paljon se lippujen ja lappujen täyttely kentältä vaatii, kun fokus pitäisi kuitenkin olla hevosissa."
