Mika Ahtiaiselle hevosten hyvinvointi on työn tärkein motivaattori.
Mika Ahtiaiselle hevosten hyvinvointi on työn tärkein motivaattori.Kuva: Johanna Heinonen

Merkkipäivä: Mielenkiintona hyvinvointi ja rata – "Onhan se ihmeellistä, että näillä elämäntavoilla on elänyt näin pitkään"

Tänään lauantaina 1.7. täyttää 50 vuotta Ruotsissa Gävlen ratamestarina työskentelevä Mika Ahtiainen.

Merkkipäiväänsä Mika Ahtiainen viettää töissä – tosin tällä kertaa Jokimaalla Suur-Hollolassa.

”Olemme Jokimaan ratamestarin Jouni Kaukisen kanssa sopineet, että niin kauan kuin hän hengittää, tulen aina auttamaan 75-päivinä”, Ahtiainen sanoo.

Viidenkympin villitystä mies ei myönnä kokevansa, eikä aio virstanpylvään kunniaksi hankkia kaksipaikkaista autoa tai perheenlisäystä.

”Mieli on 15-vuotiaan, mutta eläinlääkäri poistaisi kilpailukunnottomana raveista, jos olisin hevonen. Onhan se ihmeellistä, että näillä elämäntavoilla on elänyt näin pitkään”, hän nauraa.

Hevosista Ahtiainen kiinnostui vasta vanhemmalla iällä, lähes kolmekymppisenä. Innostus iski täysillä, sillä saman tien hän ajoi ravikortin ja päätyi hevosten pariin myös töihin. Statistiikka näyttää hänelle 487 ajettua starttia ja 22 voittoa. Tällä hetkellä hänellä on osaomistettuna yksi hevonen, 3-vuotias Smiling Leroy, joka valmentautuu Suomessa Olli Lähtisellä. Ruuna starttasi viimeksi keskiviikkona Porissa ollen kymmenes. Itse hän ei ole ajatellut ryhtyä valmentamaan, jottei hevosesta tule 'kotitekoista'.

Radanhoito on Ahtiaiselle työn lisäksi intohimo, jossa hän ei katso tulevansa koskaan täysin oppineeksi. Joka ravien jälkeen hän miettii, mitä vielä voisi tehdä paremmin.

”Jokainen päivä tässä työssä on erilainen. Aina oppii uutta, ja sitten kun tuntuu, ettei enää opi, kannattaa lopettaa.”

Hevosten hyvinvointi on Ahtiaisen työn tärkein motivaattori.

”Hevoset ovat ravien pääosan esittäjiä ja niiden terveydestä on kyse. Niitä varten tätä työtä tehdään. Yleisöhän ei siellä juokse kilpaa. Jos kaikki rahat laitetaan yleisöalueelle ja valitetaan, ettei radanhoitoon riitä, se on väärä tie.”

Mika Ahtiaiselle hevosten hyvinvointi on työn tärkein motivaattori.
Mika Ahtiainen on ratamestarina hevosen puolella – "Jokin kova palo minulla tähän on"

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi