Daniel Wäjersten ja Esprit Sisu sijoittuivat toiseksi kevään Seinäjoki Racessa.
Daniel Wäjersten ja Esprit Sisu sijoittuivat toiseksi kevään Seinäjoki Racessa.Anu Leppanen

Mikkelissä tapahtuu - nyt kuudeskin St Michel -osallistuja selvillä

Mikkelin ravirata julkaisi perjantaina toisenkin nimen sunnuntaina 17.7. ravattavaan suurkilpailuun.

Mikkelin ravirata tiedotti aiemmin perjantaina, että viides kutsuttu St Micheliin on Run For Royalty. Myöhemmin samana päivänä julkaistiin myös kisan kuudes hevonen, joka on ruotsalainen Esprit Sisu.

Daniel Wäjerstenin valmentama 8-vuotias ruuna kilpaili Suomessa viimeksi huhtikuussa, kun se sijoittui Willow Priden voittamassa Seinäjoki Racessa toiseksi.

Esprit Sisu on tänä vuonna vielä voitoitta kuuden kilpailun jälkeen, mutta treenari uskoo vireen olevan nousussa ennen 80 000 euron ensipalkinnolla kisattavaa mailin matkaa.

”Hevonen oli oikein hyvä mailin matkalla Lindesbergissä keskiviikkona. Viime vuonnakin hevonen vertyi juhannuksen jälkeen hienoon iskuun”, valmentaja Daniel Wäjersten sanoo Mikkelin radan tiedotteessa.

Wäjersten saapuu ensimmäistä kertaa nopeudestaan tunnetulle Mikkelin radalle kilpailemaan.

”Todella hienoa päästä kokemaan Mikkelin nopea kavioura ensimmäistä kertaa.”

Esprit Sisu on kilpaillut urallaan 78 kertaa totosijoin 22-10-10. Ruunan voittosumma on 443 376 euroa ja ennätys 10,4aly.

Aiemmin St Micheliin kutsun saaneet hevoset ovat Next Direction, Bepi Bi:n tilalle vaihtunut italialainen Zeudi AMG, Global Withdrawl, ruotsalainen Mister Hercules ja Run For Royalty.

Daniel Wäjersten ja Esprit Sisu sijoittuivat toiseksi kevään Seinäjoki Racessa.
St Michelin viides hevonen selvillä

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi