Esko Majala.
Esko Majala.Arkistokuva: Anu Leppänen

Minnie Windcape palasi voittokantaan Joensuussa

Esko Majalan suojatti Minnie Windcape otti ensimmäisen täysomansa liki kahteen vuoteen, kun Joensuun maanantairaveissa tuli näyttävä täysosuma.

Enintään 14 000 euroa tienanneiden kisassa Minnie Windcape lähti auton takaa hyvin liikkeelle, mutta kärkipaikalle ei vaikuttanut olevan mitään asiaa, kun kuumimpiin pelihevosiin kuulunut Wonder Of You kiihdytti sisäpuolelta rivakasti.

Ensimmäisen kurvin alussa Wonder Of You poksahti yllättäen laukalle, ja silloin Esko Majala ei empinyt, vaan otti kärkipaikan itselleen. Jukka-Pekka Kauhanen kysyi pian vetotöitä itselleen Ninth Noblemanin rattailla, mutta Majalan vastaus oli kielteinen.

Ninth Nobleman jäi vetämään toista kaistaa, eikä vaatinut Minnie Windcapelta kyytiä. Tamma sai tehdä mieleisensä juoksun, ja viimeisellä takasuoralla vauhti kiihtyi. Kolmannen puolikkaan täyttyessä kärkivaljakko oli jo muista hieman irti, ja johtomarginaali vain kasvoi. Lopussa Majala saattoi vain keskittyä voiton johdosta tuulettamiseen.

””Viime vuosi sillä meni pipariksi, kun hevonen jäykistyi, mutta nyt se on ollut koko kevään hyvä. Se on napsinut 75-lähdöissä asiallisia sijoituksia, mutta juoksunkulut ovat olleet vähän vastaan. Keulasta se vastaa vaikka aamuun asti, se on niin rehellinen menemään”, Esko Majala totesi.

Minnie Wincape viiletti nopealla Linnunlahden radalla ennätyksensä 15,4a/2140 metriä.

”Korvat jäivät kiinni, ja sillä löytyy siitä vielä pykälä. Helpontuntuisesti se tuon meni.”

Esko Majala nostaa Minnie Windcapen ominaisuuksista yhden esille.

”Tämä on hyvä sitkeä tamma. En muista kuka näistä vanhemmista hevosmiehistä se oli, kun kävi tätä 1,5-vuotiaana huutokaupassa katsomassa ja tuumasi, että tästä tulee sitkeä kilpahevonen, koska on kaksikarvainen. Sitä se on ja mukavanluonteinen muutenkin.”

Minnie Windcape oli pelaavalle yleisölle hieman yllättävä voittaja, eikä riviin saatu muutenkaan suosikkivoittajia, joten oikein veikanneet saivat paperirahaa palkinnoksi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi