Barack la Marc on vakuuttavassa vireessä. Kuva: Roosa Lindholm
Barack la Marc on vakuuttavassa vireessä. Kuva: Roosa Lindholm

Montétähdessä Barack la Marcin loistoa – Derbykakkonen Viisivuotistähden ykkönen

Eilen käynnistynyt Lahden Suur-Hollola-viikonvaihde alkoi lauantain osalta vakuuttavalla suorituksella, kun Seija Myllyharjun valmentama ja ohjastama Barack la Marc voitti Montétähden johtavan rinnalta ajalla. Kaksi viikkoa sitten Kymi GP -päivänä se oli 58-kertoiminen yllättäjä, tänään kakkossuosikki.

Lauantain ensimmäisenä lähtönä ajetun Montetähdén kiihdytyksessä sisäradalta startannut Twist Of Fate/Malin Kullberg pystyi puolustamaan johtopaikan. Vaikka Barack la Marc/Seija Myllyharju tyytyivät paikkaansa toisella ilman vetoapua, ensimmäisen kierroksen väliaika oli reippaasti 12,5. Keulahevosesta Barack la Marc sai otteen viimeiseen kaarteeseen mentäessä ja lopulta tiukimman vastuksen tarjosi taustalla tapahtumia tarkkaillut Dickson Shadow. Barack la Marc vastasi hienosti ja piti ykköseksi ajalla 14,2ake.  Tapio Mäki-Tulokkaan talliin menivät hopea sekä pronssi, kun Sunbeam kiri kolmanneksi.

"Juoksu meni vähän erilailla, kun ajattelin pääseväni keulaan, mutta Malinin hevonen (Twist Of Fate) lähti niin kovaa", Myllyharju sanoi voittajahaastattelussa.

"Hevonen oli viimeksi Kymi GP -päivänä hyvä, joten ensimmäisen kierroksen väliaika 12,5 ei huolettanut. Se avasi silloin ysiä ja lopetti kymppiä. Maalisuoralla Barack la Marc vastasi tosi hienosti. Se on jaksava ja hyvä hevonen nyt, kun jalat ja kaikki muutenkin on kunnossa."

Myllyharju kertoi Barack la Marcin jatkavan kilpailemista Kaustisella ensi viikonvaihteessa ja sen jälkeen on vuorossa montén SM-finaali.

Always Ready viisivuotislähdön sankari

Yhdeksän osallistujaa keränneessä Suur-Hollola-ajon Viisivuotistähdessä Skyfall Shine/Iikka Nurmonen piti keulapaikan hallussaan, vaikka rinnalta startannut Arctic Emma/Pekka Korpi haastoi terävästi. Kasiradalta startannut viime vuoden derbykakkonen, kautensa avannut Always Ready/Kari Rosimo kiersi ensimmäisen takasuoran lopulla toiselle ilman selkää, mistä puristi varmaan voittoon ajalla 13,1ake. Toiseksi kiri 2. sisällä juossut Piece Of Glory/Juha Utala ja kolmanneksi 2. ulkona matkannut Mr Big Money/Jukka Torvinen. Kari Rosimo kertoi voittajan lämmittäneen hyvin, mutta itsestartissa alku oli vähän tahmeaa askeltamista.

"Sitten, kun hevonen pääsi rytmiin, kaikki meni mallikkaasti", kuski kertoi Hannu Laakkosen valmennettavasta.

Always Ready sai keulahevonen Skyfall Shinesta lopullisen otteen maalisuoralla, ja sen jälkeen kuskin murheeksi tulivat takana olleet valjakot.

"Seurasin niitä ja mulla oli korvapallojen naru valmiiksi liipaisimella, mutta en sitten avannut korvia ollenkaan, kun hevonen tuli niin hyvin."

Edellisen kerran viime vuoden lokakuussa kilpaillut Always Ready loisti kauden avauksessaan

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi