Tapio Perttunen ajoi kotiradallaan Jokimaalla voiton Morisonilla Kavioliigassa. Kuva: Anu Leppänen.
Tapio Perttunen ajoi kotiradallaan Jokimaalla voiton Morisonilla Kavioliigassa. Kuva: Anu Leppänen.

Morison jyräsi ohi Välähdyksen Kavioliigassa - "Ihan pöllämystynyt olen"

Siru Juutisen silmäterä Morison aloitti 10-vuotiskautensa voitolla lauantaina Jokimaalla kukistamalla johtoon loppukaarteeseen mentäessä spurtanneen Välähdyksen.

Siru Juutisen ilo oli ylimmillään ja tunnepurkaus voimakas, kun oma kasvatti ja valmennettava, ruuna Morison työntyi ykköseksi juostuaan toista rataa pitkin koko matkan.

Voimaruuna kukisti vauhdilla viimeisellä takasuoralla johtoon sännänneen Välähdyksen ja juoksi 7 000 euron ensipalkinnon.

Kavioliigan kokonaispisteissä seitsemännellä sijalla ollut Morison taittoi 2140 metriä kymmenyksen alle 25-tuloksen.

”24,9 on hyvä talviaika tässä tänään. Olisi kuitenkin ollut pikkuisen varaa mennä vielä kovempaakin”, ruunan vakiokuski Tapio Perttunen arveli ratahaastattelussa.

Alussa joukon hännille tyytynyt Välähdys hurautti takasuoran spurtin siivittämänä kakkoseksi ja kuolemanpaikalta 1250 metriä ennen maalia Pyörylän Paronin ohi johtoon edennyt Rokin Maxi jatkoi kolmanneksi. Pyörylän Paroni jäi tällä kertaa vaille kiritilaa. Koskelan Akseli otti sille harvinaisen alkulaukan, ja sen loppusijoitukseksi tuli kuudes.

"Ihan uskomattomalta tuntuu. Ihan pöllämystynyt olen", Siru Juutinen kertoi kävellessään sisäänkirjoitukseen. "Ajattelin, että jos se tuossa porukassa olisi neljän joukossa ja ravia täytyy mennä. Siinä vaiheessa kun Välähdys meni ohi ajattelin, että jos se (Morison) toinen-kolmas olisi. En ollenkaan ajatellut, että se menee lopussa Välähdyksestä ohi. Se oli ihan uskomatonta."

Starttaaminen jatkuu jo ensi viikon lauantaina Teivossa.

"Tampereella ajetaan 150 000 euron ryhmä ja nyt yritetään talvi ajaa kilpaa, jos hevonen pysyy terveenä. Pitkiä matkoja ei ole. Koko ajan tälle tulee vauhtia lisää, mutta kesäkelillä sen vauhti ei vielä riitä. Kesä varmaan pidetään huilia ja sitten taas syksyllä tähdätään Pilvenmäki maratonille."

Siru Juutinen on nainen Morisonin takana ja hän myös omistaa hevosen yhdessä Harri Männistön kanssa.

"Hän on pitkäaikainen ystäväni, joka asuu Kotkassa, Köyliöstä lähtöisin. Olemme tunteneet hänen kanssa varmaan 35 vuotta. Meillä oli kaksi suomentammaa, jotka molemmat menivät ratsuksi. Hän oli mukana myös Morisonin veljessä Jäkätyksessä ja kahdessa muussa Accelerationissa ja Unchain My Heartissa. Halusi vielä mukaan Morisoniin, kun sitä kauppailin."

Siru Juutinen kokee matkan Morisonin kanssa pitkäksi taipaleeksi.

"Välillä oli uskonpuutetta, kun tuntui, ettei raviura oikein kehity. Kun saatiin se starttiin, hevonen on siitä pikku hiljaa parantanut. Valmentajalla ei ole siinä osaa eikä arpaa. Hevonen on starttien myötä kehittynyt ja tehnyt tulosta, kun päästiin vaivoista."

Morisonin merkitys Juutiselle on huomattava.

"Ei sitä voi sanoilla kuvailla. Kyllä se on hyvä kaveri ja työkaveri. Lisäksi se pitää taloudellisesti meidän mökin pystyssä."

Arvokkaimman 7 000 ensipalkintoisen lämminverilähdön vei suoraviivaisesti keulasta Jack Vader. Tero Haapalaisen valmennettavaa ohjasti Samuli Innanen. Leader Brodde seurasi johtavaa kakkoseksi hyvävoimaisen näköisenä. Suosikki Amazing Warrior kamppaili johtavan rinnalta neljänneksi.

"Tuntuu, että 'Jaska' venyy vaan", Samuli Innanen luonnehti voittajaa Jokimaan podiumilla, jossa valmentaja ja osakasvattaja Haapalainen viittasi Jack Vaderin nimen juontavan Star Wars -rakkauteensa. Haapalainen väläytti myös, että on pohtinut vakavasti Teivossa viikon kuluttua 1600 metrillä juostavaa Kavioliiga-osakilpailua hevosen seuraavaksi startiksi.

Kierroksen pankeista Draken hallitsi johtopaikalta, kuten Lennon Rapina omassa tehtävässään, jossa viime vuoden voitokkain ravuri Sorretun Voima laukkasi viimeisellä takasuoralla.

Viime vuoden voitokkain lämminverinen Night Guard kiersi komeasti sijalle kaksi, mutta voiton vei Toto75-rivin arvoa kohottanut 2-prosenttinen yllättäjä Casimir Tof. Vauhtijuoksussa toisessa ulkona juosseen Casimir Tofin voittoajaksi merkittiin 13,9a/2140 metriä. Tulos oli sama kuin Jack Vaderin aika lämminveristen kovimmassa. Kuudennesta ulkoa noussut Pica Pica Oak ja offensiivisellä taktiikalla vakuuttanut Credit To Love veivät muut Toto75-kohteet.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi