Pirkko Sydänmaa on ollut Multian raviradan ratatallissa vuokralla noin viisi vuotta.
Pirkko Sydänmaa on ollut Multian raviradan ratatallissa vuokralla noin viisi vuotta.Kuva: Pirkko Sydänmaa

Multian raviradan tallilla kävi varkaita: ”Kaikki ravivarusteet vietiin, mitä irti saatiin”

Pirkko Sydänmaan lauantaiaamu alkoi karmeasti hänen saapuessaan aamutalliin. Tallin ovet olivat auki ja paikat myllätty. Vesiputketkin olivat jäätyneet ja hevoset poissa tolaltaan.

Varkaiden mukaan lähti käytännössä koko Pirkko Sydänmaan 30 vuoden ajan keräämä ravivarusteomaisuus. Ainoastaan rikkinäiset varusteet oli jätetty rauhaan, eikä tyttären vanhoja ratsujen satuloita oltu otettu. Ratsuvarusteista voroille kelpasivat vain merkkisatulahuovat.

”Neljät ajosilat, joista yhdet olivat pikalukolliset, häntäremmit, ohjaksia, kilpaohjat, pliisterit ja linimentit, pintelit ja patjat, kaikki hevosten suojat, länget ja luokki”, Sydänmaa luettelee. ”Myös toppa- ja sadeloimet vietiin, ainoastaan fleeseloimia ei. 20 suitset, joissa oli kaikissa kuolaimet, vetolaput, kokolaput, puolilaput ja smurffilaput. Aivan kaikki.”

Varastetun omaisuuden joukossa oli yli 100 vuotta vanhat länget, jotka Sydänmaa oli omin käsin entisöinyt. Ne varmasti tunnistaa, jos ne tulee eteen jossain. Länget on maalattu vanhalla keltaisella ja niiden sivuraudoitukset on mustat ja niissä on nahkaiset lettipunokset.

Sunnuntaina hän kokosi parhaillaan poliisille luetteloa varastetusta omaisuudesta, jonka arvo kohoaa tuhansiin euroihin.

”Tietenkään ei ollut vakuutusta, vaan omaan lompsaan tuli lovi.”

Tuho ei jäänyt varastettuun tavaraan, sillä tallin ovet oli jätetty auki, joten pakkanen oli tehnyt tehtävänsä. ”Siellä oli kamala tuho, kun kaikki oli kaadettu ja vesipumppu ja putket jäässä.”

Suuri huoli oli myös hevosista, sillä ne olivat janoisia, kun vettä ei tullut kuppeihin. Viikonloppu onkin kulunut vesikanistereita täyttäessä Sydänmaan kotona jokusen kilometrin päästä ratatallilta. ”Melassivettä on juotettu ja väkirehut laskettiin minimiin, ettei nyt ähkyäkin tule vielä. Onneksi nyt näyttää hevosten osalta hyvältä.”

Sydänmaa kertoo, että lauantaiaamuna hevosista huomasi, että yöllä oli käynyt räminä ja mäiske, sillä yleensä ihmisiin kontaktia ottava suomenhevonen käänsi vain tallinpitäjälle takaosaansa eikä ollut oma itsensä.

Varkaat jättivät jälkeensä ison siivon, jota suoriessa on mennyt tunteja.
Varkaat jättivät jälkeensä ison siivon, jota suoriessa on mennyt tunteja.Kuva: Pirkko Sydänmaa

Multian raviradan läheisyydessä olevalla ratatallilla asuu viisi hevosta ja yksi poni. 3-vuotias suomenhevonen Kipinän Säihke (Säihkeen Säpinä-Romeo Lax) olisi pian tulossa koelähtöön, mutta nyt sitä ei päästä treenaamaan, kun varusteet vietiin.

”Sen verran kun saisin varusteita, että päästäisiin kolmevuotiasta ajamaan, mutta tärkeintä kuitenkin on, että hevosille ei tapahtunut mitään.”

Sydänmaa on ollut Multian ravi- ja ratsastusseuran omistamassa tallissa nyt viisi vuotta vuokralla, eikä hän ole ikinä kuullut, että tällaista olisi ennen siellä tapahtunut.

Kipinän Säihkeen yllä olevat valjaat lähtivät varkaiden matkaan.
Kipinän Säihkeen yllä olevat valjaat lähtivät varkaiden matkaan.Kuva: Pirkko Sydänmaa

Poliisit kävivät paikalla tutkimassa vahingon lauantaina. Viranomaiset löysivät alueelta kahden eri ajoneuvon renkaanjäljet.

”Poliisit kuvasivat myös kengänjälkiä ja ottivat mukaansa karkkipaperinkin, joka löytyi.”

Sydänmaa kertoo, että tekijöistä ei ole tietoa, mutta epäilyksiä on. Poliisi on kehottanut seuraamaan sosiaalista mediaa ja verkon kauppapaikkoja sillä silmällä, jos varastettua omaisuutta näkyy myynnissä. Joitain kuvakaappauksia ilmoituksista on jo poliisille otettu.

Sydänmaa haluaa varoittaa muita tallinpitäjiä, että tällaisia varkaita on liikenteessä. Multialaistallin kohdalla varkaat tuntuivat tietävän minne he tulevat. 200 metriä tallia ennen olevan puomin lukko särjettiin ensin, sitten hajotettiin tallinoven lukollinen ketju ja ilmeisesti pihdeillä mentiin sisälle lämpöeristettyyn konttiin, josta matkaan lähti niin raivaussaha kuin sähkösahakin.

”Rehukauraakin vietiin. Viisi sinistä tynnyriä täytettiin kauralla ja vietiin.”

Sydänmaa on viettänyt ystävänsä kanssa koko sunnuntain siivoamassa hävitystä. ”Ei tosin ole paljon paikoilleen laittamista, mutta aika karmeata tämä on.”

Uudet lukot on jo asennettu ja toppaloimia ostettu sadoilla euroilla. ”On ollut kyllä asiantunteva viejä, sillä minulla on huonoa tavaraa, jota en ole hennonnut hävittää, niin ne on jätetty. Kaikki hyvät vehkeet menivät.”

”Onneksi eivät heittäneet tikkua perään, että olisi koko talli palanut. Tämä on iso taloudellinen menetys ja harmi.”

Hyväkuntoinen ravivaruste lähti, siivo jäi.
Hyväkuntoinen ravivaruste lähti, siivo jäi.Kuva: Pirkko Sydänmaa

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi