Murskaava paluu tauolta – ”Hevonen parantaa vielä”
Stardust Comery aloitti uransa komeasti viidellä voitolla 4-vuotiaana vuonna 2020.Arkistokuva: Roosa Lindholm

Murskaava paluu tauolta – ”Hevonen parantaa vielä”

Toto5-kierros ravattiin Porissa. Pitkä matka ei haitannut keväällä radoille palannutta vahvaa menijää.

Harri Koivusen valmentama Stardust Comery palasi tauolta rytinällä ja suoraan 2600 metrille. Aloitettuaan maltilla se ampaisi viimeisellä takasuoralla kärkeen ja kaarteen varmistelun jälkeen se irrotteli helposti karkuun. Next To Wurst teki vahvan kirin ulkoa toiseksi ja vetäisi kaulaa kolmanteen, mutta ei päässyt lähellekään voittajaa.

6-vuotiaan Stardust Comeryn voittoaika oli 16,0akp, ja sitä ohjasti Olli Koivunen.

”Pakiteltiin ensin perälle, sillä hevonen ei ole nopea startista. Sitten eteenpäin ja kiihdyttämään tempoa. Oli tosi hyvä paluu”, hän kuvaili juoksua voittajahaastattelussa.

Ruuna palasi miltei puolentoista vuoden tauolta tammikuussa koelähtöön ja maaliskuussa starttiin. Se kilpaili viidesti, voitti kerran ja otti kaksi kakkossijaa, ja sen jälkeen se oli parin kuukauden paussilla ennen Porin koitosta.

Koivusella oli uskoa jatkoon.

”Ollaan treenattu ihan perustreeniä, ja starttien myötä hevonen parantaa vielä.”

Neljännessä Toto5-kohteessa suosikki Aatsi sai vetää ensimmäisen kierroksen hölkötellen. Sitten vauhti kiihtyi ja loppupuolikas pinkaistiinkin jo 22-kyytiä. Humiron vauhdittaessa rinnalla kärkikaksikko karkasi muilta, ja Aatsi piti pintansa loppuun asti. Juhani Inkisen suojatille voitto oli kauden kolmas ja ajaksi kirjattiin 27,5ake.

Lisää raveista ensi keskiviikon (22.6.) Hevosurheilussa ja tilaajille jo huomenna verkossa.

Oletko jo tilaaja?

Toto5-voittajat, peliosuus ja rivin arvo

Toto5-1: 8 Dior Addict, 29,05 %, 2,95 euroa

Toto5-2: 4 Vinci Power, 9,93 %, 18,03 €

Toto5-3: 3 Aatsi, 58,67 %, 26,83 €

Toto5-4: 8 Stardust Comery, 33,14 %, 36,22 €

Toto5-5: 1 Treasure Of Pirate, 8,30 %, 192,31 €

Vaihto 68 347,16 €

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi