Muutoksenhakulautakunnassa käsiteltiin Vermon 8.2.23 ravien 6. lähdön tapahtumia. Kuva ei liity tapaukseen.
Muutoksenhakulautakunnassa käsiteltiin Vermon 8.2.23 ravien 6. lähdön tapahtumia. Kuva ei liity tapaukseen.Kuva: Anu Leppänen

Muutoksenhakulautakunta korotti ohjastajan sakkoa ja lisäsi ajokiellon

Muutoksenhakulautakunta käsitteli tänään Vermon 8.2. ravien 6. lähdön tapahtumia.

Kyseisessä lähdössä Antti Teivainen ohjasti Rannan Pomoa, joka sijoittui lähdössä toiseksi Villieläimen jälkeen. Vermon ravien tuomaristo on todennut Antti Teivaisen ajossa kolme ajovitsan sääntöjen vastaista käskyä. Sen lisäksi kuvanauhalta on nähtävissä kolme repäisynomaista ohjalla tehtyä merkinantoa, jotka nostavat kiellettyjen elementtien määrän kuuteen. Teivaisen ajotavan moitittavuutta lisää merkinantojen tekeminen kummallakin kädellä liian taajaan tahtiin, mitkä viimemainitut seikat kuuluvat kielletyn ajotavan tunnusmerkistöön, Suomen Hippoksen tiedotteessa kerrotaan.

Vermon tuomaristo katsoi kyseessä olevan ”ajovitsan ja/tai ohjien sääntöjen vastainen käyttö”, ja määräsi rikkeestä 110 euron sakon. Rikettä ei kuitenkaan katsottu vakavaksi, eikä ohjastajalle määrätty ajokieltoa.

Lähdön jälkeen kilpailueläinlääkäri on tiedotteen mukaan tutkinut hevosen eikä siitä ole löytynyt sellaisia jälkiä, jotka olisivat syy-yhteydessä nyt syyksi luettuun ajovitsan ja ohjien sääntöjen vastaiseen käyttöön.

Muutoksenhakulautakunta käsitteli tapauksen kokouksessaan ja päätyi asiaa kokonaisuutena punnittuaan siihen, että oikeudenmukainen seuraamus Teivaiselle on rangaistusmääräysten kohdan 56020 (ajovitsan/ohjien sääntöjen vastainen käyttö, vakava rike) taulukon mukainen 21 vrk ajokielto lisättynä 200 euron suuruisella sakolla. Nykyisten rangaistusmääräysten mukaisesti ajokiellon pituus suhteutetaan ohjastajan ajoaktiviisuuden mukaan. Antti Teivaisen ajoaktiivisuus huomioiden ajokiellon pituudeksi tulee 5 vuorokautta ja on voimassa 1.3. – 5.3.2023.

Suomen Hippos painottaa tiedotteessa tuomitsevansa eläinten kaltoinkohtelun kaikissa tilanteissa. Sääntövaliokunta sekä hallitus tulevat käsittelemään uusia tarvittavia toimenpiteitä jo seuraavissa kokouksissaan.

”Ravikilpailusääntöjen, ravituomariston ja kilpailueläinlääkärien tehtävä on valvoa, ettei hevosten hyvinvointi vaarannu raviurheilussa. Ravikilpailusääntöjä tiukennettiin merkittävästi vuoden 2022 alussa, eikä hevosta saa enää käskeä. Ajovitsaa ja ohjia saa käyttää vain kevyeen merkinantoon muutamia yksittäisiä kertoja lähdön aikana siten, ettei käyttöön liity erityistä voimaa. Tämä tapaus kuitenkin osoittaa, että edelleen tulee ilmi tapauksia, joissa sääntöjä ei ole noudatettu tai niitä on tulkittu osin liian väljästi, niin ohjastajien kuin valvojien osalta”, toimitusjohtaja Minna Mäenpää kommentoi tiedotteessa.

”Me Suomen Hippoksella työskentelemme jatkuvasti sen eteen, että hevosten hyvinvointi paranee. Alan toimintatavat ovat aiheellisestikin olleet isossa murroksessa ja on ehdottoman oikea suunta, että nykyään hevosen hyvinvointiin ja eettiseen kohteluun kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Myös sääntöjä ja niiden tiukentamista arvioidaan säännöllisesti”, Mäenpää jatkaa.

Linkki Suomen Hippoksen tiedotteeseen.

Muutoksenhakulautakunnassa käsiteltiin Vermon 8.2.23 ravien 6. lähdön tapahtumia. Kuva ei liity tapaukseen.
Antti Teivainen kohun saattelemana tulleesta ajokiellosta ja sakosta: ”Totta kai tuollaisesta pitää ottaa opiksi”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi