Markku Niemistä, 67, voi hyvällä syyllä nimittää teivolaislegendaksi. Kotimaan kaikkien aikojen menestyneimpiin valmentajiin lukeutuva Nieminen perusti oman valmennustallinsa Teivoon jo 80-luvulla, mutta Teivonmäellä hän oli ollut sitä ennen tuttu näky jo lähes vuosikymmenen ajan työskennellessään Martti Keskisellä.Maanantaina tulleen tiedon valmennustallien poistumisesta Teivonmäeltä vuoden 2026 loppuun mennessä Nieminen ottaa vastaan tyynesti.”Eihän se minulle enää iso asia ole. Olen jo niin iäkäs, että ei se vaikuta oikeastaan millään tapaa. Siihen on kuitenkin 2,5 vuotta aikaa, niin kyllä minä siinä vaiheessa joudan jo pienentämään toimintaa. Minulla on jo paikka, missä pystyn toimintaa jatkamaan”, Urjalassa maaseututalliaan pitävä Nieminen tuumaa.Nieminen painottaa, että tärkeintä on raviradan säilyminen Pirkanmaalla.”Jos se olisi kadonnut, enää ikinä ei olisi tullut uutta.”Pitkän linjan ammattivalmentaja näkee, että valmennustallien merkitys raviradoille on muuttunut vuosien saatossa, joten valmennustoiminnan päättyminen Teivossa ei välttämättä ole radalle erityisen iso asia.”Tallit on aikanaan tehty tukemaan radan kilpailutoimintaa. Tänä päivänä se ei ole enää samanlaista kuin 40 vuotta sitten.”Teivo isännöi vuoden 2026 Kuninkuusraveja ja juhlii samana vuonna radan 50-vuotista taivalta. Myös Niemisellä on vierähtänyt liki puoli vuosisataa Teivossa.”Pitääkö mun vielä kaksi ja puoli vuotta pitää tallia, kun olin ensimmäisiä, jotka tulivat Teivoon töihin, tosin olin Keskisellä töissä silloin. Keskinen, Kontio (Jorma) ja Sarkola (Seppo) olivat ensimmäiset, kun tultiin Teivoon. Täytyykö minun olla sitten koko Teivon aika siinä paikan päällä”, Nieminen heittää hymyssä suin.Kun valmennustoiminta Teivossa loppuu, on korvaavaksi vaihtoehdoksi suunniteltu Hämeenkyröön noin sadan hevosen valmennuskeskusta. Teivon raviradan hallituksen puheenjohtaja Asko Koskinen kertoi, että liiketoimintasuunnitelma tätä varten on tarkoitus laatia ensi vuoden aikana.Nieminen suhtautuu suunnitelmiin epäilevästi.”Kyllähän se hyvältä kuulostaa, koska jos sinne tulee vuokrapaikat, niin uusien ihmisten on helpompi aloittaa kuin ostaa paikkoja. Valmiiksi rakennetut paikat ovat niin kalliita. Toivon, että sellainen tulee, mutta olen skeptinen sen suhteen”, Nieminen päättää..Teivosta kehitetään tulevaisuudessa tapahtumakeskus – "Suuria suunnitelmia alueen hyödyntämisestä".HU kysyy: Miten käy Tampereen hevosklinikan ja Teivon ravikoulun?.Tamperelainen: Teivon ravirata jäämässä nykyiselle paikalleen Ylöjärvelle.Podcast: Markku Nieminen paljastaa metodinsa varsojen valmennukseen ja vinkkinsä kotimaan matkailuun