Nopsan Vauhti ja Henri Bollström voittivat Ylivieskassa edellisvuoden Ruunaruhtinaan avausmatkan 10.8.2019.
Nopsan Vauhti ja Henri Bollström voittivat Ylivieskassa edellisvuoden Ruunaruhtinaan avausmatkan 10.8.2019.Kuva: Jari Piirala

Nopsan Vauhti loukkasi jalkansa

Nopsan Vauhti astui lämmityksessä kiveen.

Joutsenolaisruuna Nopsan Vauhti osallistui viime perjantaina Ruunaruhtinas-kilpailun avausmatkalle, mutta jätti kisan yllättäen kesken lauantaina ennen starttia. Valmentaja Ismo Truhponen kertoo, että hevonen astui perjantain lämmityksessä kivenmurikan päälle ja ilmeisesti nyrjäytti oikeaa takajalkaansa.

”Näin, kun se astui murikkaan, mutta asian vaikutus näkyi vasta lähdössä maalisuoran alussa. Lauantain lämmityksessä ruuna meni hyvää ravia, mutta ei ollut silmääni ihan satanen ja jätin sen pois. En uskaltanut riskeerata, jos olisi ollut jotain vakavaa”, sanoo Truhponen.

Nopsan Vauhti kävi keskiviikkona klinikalla ja sen vuohinen piikitettiin. Kortisonin myötä sillä on 14 vuorokauden varoaika.

”Hankoside oli ok, mutta oikean takajalan vuohista hevonen aavistuksen varoi. Olisimme Ylivieskassa ajaneet ilman etukenkiä, mutta kävelytysalueella oli sen verran murikoita ja karkeutta, ja myös rata oli hirmu karkea, ettei voitu”, harmittelee Truhponen.

Ravikeskus Keskisen/Pohjanmaan ravi r.y:n hallituksen puheenjohtaja Markku Autio ei ollut tietoinen hevosen tilanteesta.

”Tieto Nopsan Vauhdista oli minulle uutta, en tiennytkään, että se on loukannut jalkaansa.”

Autio on eri mieltä verryttelyalueen ja radan pinnan kunnosta.

”Odotusrinkiin ja raviradalle on laitettu 0,4:n hiekkaa ja se on pehmeää. Se laitettiin samalla viikolla kuin ravit olivat ja hevosilta riisuttiin paljon kenkiä”, sanoo Autio.

Ismo Truhponen on jo suunnannut katseensa syksyn kilpailuihin.

”Tulossa on hyviä lähtöjä, ja Nopsan Vauhdin on tarkoitus startata uudelleen syyskuussa.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi