Ravaamisen lisäksi ratsun uralle suuntaava Pöylefanten starttaa huomenna Jokimaalla voittoputkessa. Kannen kuva: Anu Leppänen
Ravaamisen lisäksi ratsun uralle suuntaava Pöylefanten starttaa huomenna Jokimaalla voittoputkessa. Kannen kuva: Anu Leppänen

Norjalaisviikinki Kuukauden hevosena

Norjalaishurmuri Pöylefantenin taustajoukot eivät tee eroa eri hevosurheilulajien kesken. Voittoputkessa Jokimaan lauantairaveihin suuntaava ravuri aloittelee seuraavaksi myös ratsun uraa. Ajoneuvoteemassa kuulemme muun muassa Via Roadia luotsanneen Markku Eskolan muisteloita.

Kuukauden hevonen Pöylefanten saapui Heini Ruhan ja Rami Syrjän pihaan pitkällisten vaiheiden jälkeen. Omaa norjalaista oli etsitty pitkään. Ruhalla ja Syrjällä oli muutama kriteeri, joiden perusteella unelmahevosta etsittiin. Hevosen tulisi olla ruuna ja vähintään 155 senttiä korkea. Ja jos kaikki menisi ihan nappiin, väriltään musta.

Norjalaisen kylmäverisen ravurin ostaminen paikallisilta harrastajilta on yllättävän vaikeaa. Ja onhan etänä ostamisessa aina riskinsä siinä, vastaako pihaan tuleva hevonen sitä, mitä myyjä on luvannut.

Pöylefantenin kohdalla tähdet olivat oikeassa asennossa. Se saapui Suomeen Finlandia-ajon hevosten mukana, ja on startannut sen jälkeen Suomessa kolmesti, ja voittanut joka kerta. Se starttaa vielä huomenna Jokimaalla, ja sitten alkaa sen toinen ura ratsuna, ravikilpailujen ohella. Heini Ruhan ja Rami Syrjän kotona eri hevosurheilulajit eivät riitele, vaan molemmat tukevat toistensa harrastuksia.

Kuinka Pöylefanten lopulta päätyi Suomeen? Miten Rami Syrjä sai Norjassa paljon laukanneen Pöylefantenin löytämään ravinsa? Miten sitä valmennetaan? Kuinka ravuri hyötyy ratsastuksesta? Lue lisää perjantain Hevosurheilusta.

Uutisissa kerromme Ypäjän Hevosopistoa jo pitkään vaivanneesta työhyvinvointiongelmasta.

Suomessa silmiin erikoistuneita eläinlääkäreitä ei löydy joka kolkasta. Sairaan silmän hoitomahdollisuudet voivat jäädä kapeiksi, jos erikoistason hoitoa joutuu etsimään kaukaa. Tällöin silmän poisto voi olla käytännöllisin ratkaisu. Perjantain Hevosurheilussa Jonna Jokisalo Hyvinkään Hevossairaalasta kertoo silmän poistosta ja hevosen elämästä sen jälkeen.

Perjantain Hevosurheilusta löytyy tuhdisti myös ajoneuvoluettavaa. Ajoneuvoteemassa kuulemme Via Roadin Markku Eskolan veijaritarinoita ja tutustumme monen huippuhevosen tärkeimpiin matkakavereihin: seuraponeihin.

Ratsastuksessa käymme muun muassa saksalaistuneen oululaisen Mikko Piiralan valmennustunnilla.

Hyvä koulutus on hevosessa pääasia, ja se vie aikaa. Piirala toteaa, että kun hevosta kouluttaa, jokainen siihen laitettu päivä on kuin rahan laittaminen pankkiin. On annettava aikaa ja vältettävä hevosen viemistä liian vaikeisiin tilanteisiin.

”Moni on tullut minua jälkeenpäin kiittämään, että on ollut hyvä saada sinun kouluttamasi hevonen. Kun koulutuksen tekee ajan kanssa, hevoset pysyvät paremmin kunnossa. Mutta jos ne nostaa ylös nopeasti, jossain kohdassa ne lasahtavat.”

Hevosurheilu palvelee sekä printti- että digituotteena.

Digilehti sisältyy kaikkiin Hevosurheilun ja 7 oikein -lehtien tilauksiin. Sen voi lukea missä päin maailmaa tahansa lataamalla Hevosurheilun Apin sovelluskaupasta.

Palveluun kirjaudutaan asiakasnumerolla, joka löytyy paperilehden osoitetiedoista postitoimipaikan jälkeen tai tilauslaskustasi (kirjoita asiakasnumero ilman ensimmäisiä nollia). Postinumero toimii salasanana.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi