N.P. Onni onnistui.
N.P. Onni onnistui.Anu Leppänen / arkisto

N.P. Onni Satakunta-ajon karsinnan sankari - Consalvo St. Legerin finaaliin SE-tuloksella

Porin perjantairavien ohjelmassa oli Satakunta-ajon ja St. Legerin karsinnat. Kunkin karsintalähdön voittaja palkittiin 5 000 euron palkintosummalla.
Julkaistu

Pasi Haran omistama ja valmentama N.P. Onni vei nimiinsä toisen Satakunta-ajon kahdesta karsintalähdöstä. Tuomo Ojanperän ohjastama Koivikon Kallen poika siirtyi etusuoralla johtopaikalle ja piti asemansa perille saakka ennen niin ikään erinomaisen esityksen tehnyttä Wiirua.

 ”Laukkoja ei tällä kerralla tullut, mutta eivät ne olleet kaukanakaan viimeisessä kaarteessa”, Ojanperä kertoi radan voittajahaastattelussa. ”Tästä syystä N.P. Onni nousi loppusuoran alussa radan verran ulospäin, mutta kaverin tultua rinnalle se löysi uuden ryhdin ja sai vedon taas päälle.”

Kriterium-voittaja Lipassi oli puolestaan paras omassa karsinnassaan. Santtu Raitalan rattailleen saanut ori otti johtopaikan vajaa kierros jäljellä ja hallitsi siitä vuorenvarmaksi ykköseksi ennen lähelle puristanutta Rekilammen Saulia.

St. Legerin ensimmäisen karsinnan korkkasi Antti Ojanperän tallin Main Stage ennen pitkältä tauolta loistavassa iskussa palannutta Willow Pridea. Voittajan rattailla nähtiin kukapa muukaan kuin Santtu Raitala.

Markku Niemisen valmennettavat menestyivät hienosti, kun toinen St. Legerin karsinta meni hänen tallinsa Consalvolle. Ready Cashin pojan vakio-ohjastaja Ari Moilanen käänsi ajokkinsa viimeisellä takasuoralla kolmannen radan kiertoon, ja kun päätöspuolikas taittui 11,5-vauhtia, tulos oli kerrassaan erinomainen 13,4/2640 metriä. Kyseessä on tämän matkan uusi SE-aika Suomessa syntyneiden kategoriassa.

Toto5-pelin avauskohteessa juossut Double Strike eteni keulille ensimmäisen takasuoran lopussa, ja kun se paineli päätöskierroksen 1.13-kyytiä, muut jäivät selvän hajuraon päähän. Joni-Petteri Irrin valmentama ja ohjastama ruuna noteerasi mainion voittoajan 14,6a/2100 metriä.

Lue lisää ensi keskiviikon Hevosurheilusta.

Tilaa Hevosurheilu tästä linkistä!

Korjattu la 9.47 otsikkoa ja Satakunta-ajon karsinta korjattu St. Legerin karsinnaksi.

Toto5-voittajat, peliosuus ja rivin arvo

T5-1: 5 Double Strike, 26,16 %, 2,61 €

T5-2: 9 Lipassi, 78,68 %, 3,22 €

T5-3: 9 N.P. Onni, 3,03 %, 47,37 €

T5-4: 11 Main Stage, 21,59 %, 96,08 €

T5-5: 11 Consalvo, 18,19 %, 275,49 €

Vaihto: 80 360,34 euroa

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi