Nubia yllätti sitkeällä suorituksella – ”Voi olla, että tämä ei lähde mihinkään meiltä”
Arkistokuva: Ada Pykäläniemi

Nubia yllätti sitkeällä suorituksella – ”Voi olla, että tämä ei lähde mihinkään meiltä”

Jouni Miettisen valmentama Nubia jatkoi voittokannassa, vaikka juoksupaikka oli haastava.

Perjantai-illan T5-kierros ravattiin Turussa. Illan pääpelin avasi Olli Koivusen ohjastaman Meet Me In Shaden voitto. Bella Varjosen valmennettava kiri terävästi johtavan takaa ykköseksi. Meet Me In Shade oli lähtönsä suosikki.

Koivusella oli hyvä mahdollisuus napata heti seuraavassa lähdössä illan toinen voitto suursuosikki Stonecapes Ulricalla. Ensimmäisessä yrityksessä tamman startti epäonnistui, mutta lähtö otettiin takaisin Antti Veteläisen ja Stonecapes Unityn ylitettyä lähtölinjan liian aikaisin.

Toisella yrittämällä Stonecapes Ulrica pysyi ravilla ja eteni keulaan. Siihen rahansa sijoittaneet huokaisivat helpotuksesta kuitenkin liian aikaisin, sillä laukka yllätti ensimmäisessä kurvissa. Niinpä johtopaikan peri Stonecapes Unity.

Miss Miramis kävi takasuoralla vaatimassa vauhtia, mutta kun keulapaikkaa ei irronnut, painui se johtavan kantaan. Sen myötä toiselle ilman vetoapua jäi Esa Holopaisen ohjastama Nubia.

Stonecapes Unity johti kisaa aina maalisuoran loppuun saakka, mutta viimeisellä 20 metrillä Nubia hankki siitä otteen ja jyräsi voittoon. Aura River ehti vielä toiseksi, ja Stonecapes Unity jäi kolmanneksi.

”Ihan hyvillä mielin lähin kisaan. Olen ajanut tällä pari kertaa aikaisemminkin, ja tämä on tehnyt tosi hyviä juoksuja. Minulla oli hyvä kuva tästä hevosesta, joten odotin menestystä”, Holopainen sanoi radan voittajahaastattelussa.

”En tietenkään ollut paikkaan tyytyväinen. Olisin ajanut mieluummin selkäjuoksun, tämä on sillä varmasti parempi. Hevonen tuli tosi sitkeästi, mutta meni lopussa vähän toisohjaiseksi. Voimia tuntui olevan varastossa vaikka kuinka, mutta hevonen painoi lopussa sisälle.”

Holopainen kuvaili Nubiaa ravivarmaksi ja nopeaksi.

”Uskon tämän vielä kehittyvän aika paljon.”

Nuorten sarjan voiton myötä Nubian voittosumma kohosi yli 9000 euroon. 3-vuotiaan tamman omistavat Grafihorsey Oy ja Markun talli. Ensin mainitun takaa löytyy hevosen valmennuksestakin vastaava Jouni Miettinen.

”Olin yllättynyt, että se pystyi kuolemasta voittamaan. Esa sanoi, että se voitti helposti, varaakin jäi”, Miettinen hämmästeli toisen peräkkäisen voiton juosseen tamman esitystä. ”Koko ajan on ollut tunne, että se on mennyt eteenpäin. Porissa se oli jo hyvä, mutta nyt se yllätti positiivisesti.”

Miettinen ihasteli etenkin sitä, että hevonen pystyi tekemään haastavasta paikasta huolimatta sitkeän esityksen. Vahvuuden lisäksi tammassa miellyttää Holopaisenkin mainitsema ravivarmuus.

”Lupaava tamma se näyttäisi olevan. Ravi käy, se on helppoa. Rekilän Riina sen vinkkasi minulle. Se on huippusukuinen hevonen, etenkin sen emälinjalta.”

Tulevaisuutta ajatellen Nubia on varmasti mielenkiintoinen siitostammanakin. Miettinen myöntää ajatusten karanneen välillä jo sinne saakka, vaikka toki kilpaura katsotaan ensin.

”Olenkin sanonut, että kun ikää tulee väkisin, voi olla, että tämä ei lähde mihinkään meiltä.”

Valmentaja suunnittelee, että Nubia kilpailee seuraavaksi 4.12. Forssassa. Sen jälkeen tarkoitus on hakea finaalipaikkaa Uudenmaan Upeimman karsinnassa Vermossa 15.12.

Muissa T5-kohteissa saatiin sellaiset voittajat, että rivin arvo nousi mukaviin lukemiin.

Ensin kuponkipinoa harvensi Patri Filatoffin ohjastama Ekosalama, joka hyödynsi suosikki Kartoksen maalisuoran laukan ja kiri ykköseksi.

Truedream A.F.:n voitto ei ollut suuri yllätys. Mika Taittosen valmentama ja ohjastama ruuna kiihty heti alussa johtoon ja veti maaliin saakka. Kauden neljäs ykkönen irtosi ajalla 15,0ke.

Oikean T5-rivin täydensi yllätysvoittaja Rallin Muisto, jonka vireestä valmentaja Juha Tammi varoitteli jo ennen lähtöä. Ari Moilasen ajama ruuna jyräsi väkivahvasti toiselta ilman vetoapua vuoden toiseen täysosumaan. Voittoaika oli 27,1ake.

Toto5-voittajat, peliosuus ja rivin arvo:

T5-1: 1 Meet Me In Shade, 31,70%, 2,46 euroa

T5-2: 7 Nubia, 12,77%, 16,05 €

T5-3: 5 Ekosalama, 7,90%, 93,65

T5-4: 6 Truedream A.F., 24,50%, 221,09 €

T5-5: 5 Rallin Muisto, 3,24%, 44441,46 €

Vaihto: 61 497,16 €

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi