Suomenhevosten juhlaviikonlopusta huolimatta Kuninkuusravien avauspäivän ykköslähtönä toimii Suomessa syntyneille lämminverisille ajettava Number One. 1620 metrin ryhmäajo keräsi 15 000 euron ensipalkinnosta huolimatta mukaansa vain kuusi osallistujaa. Suosikit tulevat Jukka Hakkaraisen tallista, kun Suur-Hollola-ajon voittanut Massimo Hoist ja Callela Nelson ovat lähtöviivalla..”Massimo Hoist sai Suur-Hollolan jälkeen vain huilata viikon verran. Kaikki vaikuttaa hyvälle, mutta kovimmillaan olemme ajaneet vain 25-vauhtisen hiitin. Siinä ori vaikutti hyvälle”, Hakkarainen kertoo..St Michelissä tai lämminveristen Suurmestaruusajossa Massimo Hoistia ei nähty, vaan ne jäivät tarkoituksella väliin. Syksyn tavoitteet valtakunnan tämänhetkisellä ykköshevosella ovat Vermossa elokuun loppupuolella ajettavassa Suomen mestaruudessa sekä Porin St. Legerissä..”Ennen Suomen mestaruutta ei oikein ollut mitään muita järkeviä lähtöjä tarjolla. Kokeillaan nyt tässä, mutta samanlainen hevosen pitäisi olla kuin aiemmin”, Hakkarainen ajattelee viitosradalta starttaavasta Massimo Hoistista..Tallikaveri Callela Nelson kiihdyttää Number Onessa matkaan kakkosradalta Santtu Raitalan ohjastamana. Hevosen vireen pitäisi valmentajan mukaan olla edelleen mallillaan..”St Michelin voi oikeastaan unohtaa, kun se nyt meni kuinka meni. Järkevästi ajamalla hevosen pitäisi pystyä tässäkin hyvään sijoitukseen”, Hakkarainen näkee.