Nyland ja Antti Ala-Rantala olivat vahvimpia Pilvenmäki Marathonilla. Kuva Anu Leppänen.
Nyland ja Antti Ala-Rantala olivat vahvimpia Pilvenmäki Marathonilla. Kuva Anu Leppänen.

Nyland Pilvenmäki Maratonin vahvin - "Taisi jäädä vielä vähän varaakin"

Antti Ala-Rantalan Nyland esitteli voimiaan Pilvenmäki Maratonilla karaten lopulta vakuuttavaan voittoon. Lähdön 10 000 euron ensipalkinto irtosi tuloksella 26,3/4240 metriä.

80 metrin takamatkalta startannut Nyland lähti heti reippaasti liikkeelle ja etenikin keulaan jo ensimmäisellä takasuoralla tallikaveri Haukeli Expressenin edelle. Matkavauhti kiihtyi tasaisesti koko ajan ja kolmannen kierroksen väliajaksi kirjattiin jo 25,5. Päätöstuhannella Antti Ala-Rantala kiihdytti vauhtia Nylandin rattailla tarpeen mukaan ja karkasi erittäin hallittuun voittoon 23,5-lopetuksessa.

Jani (Peräsalo) sai pidettyä keulat Haukeli Expressenillä, joten pääsin etenemään kärkipaikalle. Taitaa olla eka kerta, kun keulaan Nylandin kanssa pääsin”, Ala-Rantala kertoi voittajaseremonioissa.

Hevonen piti Ala-Rantalan mukaan omasta halustaan matkavauhdin reippaana.

”Ori oli niin menoillaan, etten pystynyt ajamaan sillä hiljempaa”, Ala-Rantala totesi.

Ala-Rantala vahvisti voiton tulleen lopulta melko helposti.

”Tiesin, että Tapio (Perttunen) tulee takaa, joten sitä piti ajaa vähän karkuun. Nyland voitti kyllä lopulta varmasti. Taisi jäädä vielä vähän varaakin.”

Morison sijoittui lähdössä toiseksi ennen kolmanneksi rutistanutta Karloa.

Historian ensimmäistä kertaa ravattu suomenhevosten Pilvenmäki Special päättyi Beben ja Olli Koivusen ylivoimaiseen voittoon. Jouni Vaittisen valmentaman tamman uran viidennen napakympin voittotulokseksi kirjattiin hieno 26,6/2160 metriä, joka on samalla Beben uusi tasoitusennätys.

”Koko ajan oli sellainen fiilis, että takahevosia vastaan ajetaan, joten nostin hevosen toiselle ja ajoin mahdollisimman hiljaa ajoittaen kiriä loppuun”, Koivunen kertoi voittajahaastattelussa.

”Tällä on todella hieno juoksutekniikka”, Koivunen jatkoi.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Kierros käynnistyi suurella yllätyksellä, kun vain reilut 2 % lähdön peliosuudesta kerännyt Hill Yes voitti 3140 metrin stayervoltin keulapaikalta. Voitto tuli lopulta oikein hallitusti valmentaja Juha Utalan ohjastamana. 7-vuotiaan ruunan voittotulos oli 15,4pi.

Timo Korvenheimon tallin Quick Diablo ja Hazelhen Hermes nappasivat lähdön muut totosijat.

Toisen kohteen suuri etukäteissuosikki Uljas Suomalainen laukkasi kiihdytykseen lyhyesti ja tämän seurauksena nopeasti poisjäännin myötä kuudennelta radalta avannut Kujanpään Jyräys livahti alussa keulaan Antti Teivaisen kannustamana. 19,5-vauhtisessa lopetuksessa valjakko hallitsi lähtöä erittäin varmasti.

”Voitto oli lopulta jopa yllättävänkin selvä”, Teivainen totesi voittajaseremonioissa.

Janita Antti-Roikon ohjastama ja valmentamana Ashley Face oli eittämättä yksi kierroksen vakuuttavimmista voittajista kiertäessään koko ensimmäisen kierroksen kolmatta rataa ilman selkää, kunnes pääsi laskeutumaan toisen radan veturiksi. Lopulta 4-vuotias ori vastaili muille maaliin saakka voittaen lähdön selvästi.

”Oli jo ennakkoon tiedossa, että vaikeuksia voi olla parijonoon pääsyssä. Tämä on vahva jullukka menemään, joten ajettiin koko ajan tasaisesti eteenpäin”, Antti-Roiko kertoi voittajahaastattelussa.

Antti-Roikon päivän täydensi Hopefully Quickin voitto ravien toisessa lähdössä.

Frankenstein Am vastasi kierroksen suurimmasta yllätyksestä voittaen Toto75-pelin neljännen kohteen alle 2 % pelattuna. Voitto oli ruunalle kauden ensimmäinen.

”Olemme antaneet sille hieman terävämpää treeniä viime ajat, siinä lieneekin syy miksi hevonen oli tänään taas oma itsensä”, valmentaja Tapio Perttunen pohti voittajahaastattelussa.

Willow Pride hallitsi ylivoimatyyliin Tammavaltikan 2. osalähtöä tuloksella 13,3akp, joka on tammojen uusi Suomen ennätys keskipitkillä matkoilla. Voittoisasta ajosuorituksesta vastasi Antti Teivainen. Kokonaiskilpailussa se lähti kakkospäivään sijalta seitsemän, mutta tämän päiväisen hurjan esityksen päätteeksi hevonen varmisti kolmannen perättäisen Tammavaltikan voittonsa. Tammavaltikasta pian lisää erillisessä artikkelissa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi