Onnellisen hevosen oppimista aletaan tutkia liki 130 000 euron apurahan turvin
Filosofian maisteri Taru Niittynen sai Koneen Säätiöltä 129 500 euron apurahan väitöskirjatutkimukselleen Oppiiko onnellinen hevonen paremmin?
"Eläinten hyvinvoinnin tutkimus on kasvava tieteenala ja se on noussut otsikoihin myös yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tutkimus on kuitenkin painottunut vahvasti negatiivisiin tunteisiin ja niiden pois kitkemiseen. Henkinen hyvinvointi ei kuitenkaan perustu pelkästään negatiivisten tuntemusten puutteeseen vaan myös positiivisten tuntemusten kokemiseen", Niittysen tutkimuksen tiivistelmässä kerrotaan.
Väitöskirjatyöllään hän aikoo korjata edellä mainittua vinoumaa keskittymällä tutkimaan ihmisen ja hevosen välisen toiminnan vaikutuksia positiivisiin tunteisiin ja hevosen oppimiseen.
Tunnetilaa mitataan oksitosiinin ja kortisolin avulla, jotka saadaan hevosen syljestä.
"Positiivisen tunnetilan vaikutusta hevosten oppimiseen tutkin kontrolloidusti manipuloimalla oksitosiinia kognitiivisessa oppimistehtävässä sekä mittaamalla hormonitasojen muutoksia koulutuksen aikana. Koulutusmetodin vaikutusta tunnetiloihin ja oppimistehokkuuteen tarkastelen vertaamalla positiivisella vahvistamisella koulutettuja hevosia perinteisemmällä, negatiiviseen vahvistamiseen perustuvalla metodilla koulutettuihin hevosiin. Ihmissuhteen merkitystä tutkin tarkastelemalla hevosen omistajahistoriaa, omistajien määrää ja omistussuhteiden pituutta. Tutkimukseni tulokset auttavat paremmin ymmärtämään hevosta tuntevana eläimenä ja antavat työkaluja siihen, miten voimme luoda hevoselle paremman elämän ihmisen rakentamassa yhteiskunnassa", Koneen Säätiön sivuilla kerrotaan.
Miljoonia euroja apurahaa
Koneen Säätiön vuoden 2022 yleisessä apurahahaussa myönnettiin apurahoja yhteensä 38 604 380 euroa ja yhteensä 335 kappaletta.
Hakemuksia syyskuiseen hakuun saapui yhteensä 6 153 kappaletta. Apurahan sai yhteensä 335 yksilöä, työryhmää tai yhteisöä. Apurahan saaneissa hankkeissa on mukana 568 apurahansaajaa, minkä lisäksi niissä on mukana jonkin verran palkkaa saavia ja muita jäseniä.
Myönnetyistä 38,6 miljoonasta eurosta 59,3 prosenttia myönnettiin tiedehankkeille, 23,8 prosenttia taidehankkeille, 16,4 prosenttia tiedettä ja taidetta yhdistäviin hankkeisiin ja 0,5 prosenttia muihin kulttuurihankkeisiin.