Next Direction hallitsi viime kevään Number Onea lähdöstä maaliin.
Next Direction hallitsi viime kevään Number Onea lähdöstä maaliin.Kuva: Mia Maki-Maunus

Oulun Number Oneen tuntuva palkintojenkorotus

Äimäraution keväisen klassikkokilpailun palkinto nousee 10 000 eurosta 15 000:een.

50 prosentin ykköspalkinnon korotus on Suomessa syntyneiden lämminveristen vauhtimailille iso profiilin nosto.

”Haluamme, että Number One on jatkossakin yksi Oulun kilpailutarjonnan kirkkaimmista kohokohdista ja nostimme palkintotasoa, jotta saisimme lähdöstä mahdollisimman tasokkaan”, kilpailuvastaava Nelli Lindholm sanoo radan tiedotteessa.

”Muutimme aiemmin Oulu Expressin maksuaikatauluja, jotta kilpailuun karttuu enemmän maksukertymää. Tämän myötä kisasta kehittyy palkintopotin kasvaessa entistä kilpailukykyisempi. Nyt haluamme panostaa myös kauden toiseen kohokohtaan, Number Oneen. Kesän aikana kilpailutarjontaan on tulossa mahdollisesti myös muitakin uudistuksia, joista tiedotamme myöhemmin.”

Number One ajetaan tänä vuonna Äimäraution Kavioliiga-raveissa lauantaina 20. toukokuuta.

Lähde: Oulun raviradan tiedote

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi