Christa Packalén ja Niki Finnström pyörittävät valmennustallia jatkossa kahdestaan.
Christa Packalén ja Niki Finnström pyörittävät valmennustallia jatkossa kahdestaan.Kuva: Anu Leppänen

Packalénin hevosmäärä pienenee – syynä työntekijäpula

Christa Packalén on kuukauden päivät etsinyt työntekijää Hollolassa sijaitsevaan valmennustalliinsa. Ketään ei löytynyt, ja kun viimeinenkin työntekijä irtisanoutui, oli pakko tehdä radikaaleja ratkaisuja.

Työntekijäpulan pahennuttua Christa Packalén ja hänen elämänkumppaninsa Niki Finnström joutuivat tekemään päätöksen hevosmäärän vähentämisestä. Jatkossa he hoitavat tallin kahdestaan.

”Me voimme pitää Nikin kanssa kahdestaan vain noin 12 hevosta. Työntekijöitä ei yksinkertaisesti löydy, enkä halua tinkiä hevosten hoidosta yhtään”, Christa Packalén perustelee.

Packalénilla ja Finnströmillä on 3-vuotias Joona-poika, joka myös kaipaa vanhempiensa huomiota ja aikaa. Packalén myöntääkin, että päätös lähteä pyörittämään tallia ilman apukäsiä oli vaikea.

”Tämä on raskas tilanne, johon en olisi halunnut mennä, mutta muitakaan vaihtoehtoja ei enää ollut.”

Tällä hetkellä Packalénin listoilla on 21 valmennettavaa, mutta todellisuudessa osa hevosista on Packalénin äidin Susanna Packalénin ja hänen työntekijänsä hoidossa toisessa tallissa. Useille hevosille on kuitenkin löydyttävä uusi valmennuspaikka.

Jotain alan työvoimapulalle pitäisi kiireesti tehdä, jotta ammattitallien pyörittäminen olisi jatkossakin mahdollista.
Christa Packalén

”Me emme ole ainoita. Koko alalla on iso pula hyvistä hevosenhoitajista. Tiedän monia valmentajia, jotka ovat etsineet työntekijöitä pitkään”, Packalén kertoo. ”Erityisesti työajat alkavat olla todellinen ongelma. Hevosenhoitajan työ on raskasta, eikä sitä moni jaksa kovin pitkään. Meilläkin on ollut tyyppejä, jotka ovat puolesta vuodesta vuoteen alalla ja vaihtavat sitten.”

Packalénin tallin hevosmäärä väheni viimeksi noin vuosi sitten, kun hän luopui Jokimaan varsayksiköstä. Noihin aikoihin Packalénin listoilla oli 46 hevosta. Näin radikaali tallin pienentäminen – vain neljännekseen huippulukemista – ei kuitenkaan ollut suunnitelmissa.

”En kuitenkaan näe muita vaihtoehtoja nyt. Jotain alan työvoimapulalle pitäisi kiireesti tehdä, jotta ammattitallien pyörittäminen olisi jatkossakin mahdollista.”

Packalén kertoo, että he etsivät edelleen viikonlopputyöntekijää.

Tämä kausi on ollut Christa Packalénille menestyksekäs. Kuluvan kauden voittoprosentti valmennettavilla on 21 ja rahaa on tullut sisään toiseksi eniten hänen urallaan, vaikka eletään vasta marraskuun alkua.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi