Zogo Match voitti vuonna 2018 Vermossa Kolmivuotispokaalin Ari Moilasen ajamana johtavan rinnalta. Oulussa ruunaa kuskasi Santtu Raitala.
Zogo Match voitti vuonna 2018 Vermossa Kolmivuotispokaalin Ari Moilasen ajamana johtavan rinnalta. Oulussa ruunaa kuskasi Santtu Raitala.Arkistokuva: Roosa Lindholm

Parrasvaloihin palanneen Zogo Matchin omistaja osoitti lehmän hermoja – ”Usko ei ollut koetuksella”

Kolmevuotiaana parissakin ikäluokkakilpailussa hienosti menestynyt Zogo Match voitti Oulussa ensimmäisen kerran yli kahden vuoden tauon jälkeen. Kilpailematta ruuna oli välissä loukkaantumisen takia yli 1,5 vuotta.

Antti Ojanperän tallilla valmentautuva Zogo Match sai enintään 55 000 euroa juosseiden ryhmässä nappireissun. Santtu Raitalan ajokki sai vaania kauden toisessa startissaan 2. ulkona Vie De Dreamin takana aina maalisuoran alkuun asti. Kuusivuotias rynnisti ajamatta voittoon ohi vetoapunsa. Rauhallisen matkavauhdin jälkeen voittoon piisasi tulos 16,6ake.

”Olin tilanteisiin tosi tyytyväinen. Saatiin sellainen jatkumo kaudelle, kuten ennakkoon ajattelin”, Santtu Raitala myhäili voittajahaastattelussa. ”Kaikin puolin tulevaisuutta palveleva startti saatiin.”

Zogo Match voitti kaudella 2018 Vermossa Kolmivuotispokaalin ja sijoittui Oulu Expressissä toiseksi vain Graceful Swampille häviten. Sen jälkeen se ei menestynyt toivotulla tavalla.

”Tuntui, että hevosella on sanansa sanottavanaan klassisissa ikäluokkakilpailuissa, mutta esimerkiksi derbyn aikaan se ei ollut parhaimmillaan. Toivottavasti se vanhemmilla päivillään pystyy menestymään", Santtu Raitala toivoi.

Ypäjän huutokaupasta aikanaan huudettu Zogo Match ei startannut viime vuonna kertaakaan.

”Hankkari oli rikki, ja sitä siinä paranneltiin. ”Usko ei ollut koetuksella, kun tähän ikään on niin monta juttua jo nähnyt, ettei hötkyile niin sanotusti. Ajateltiin, että annetaan sille aikaa, ja nyt ollaan tässä. Toivotaan, että aika teki tehtävänsä, että se kestää ”, ruunan omistaja Simo Mehtonen valotti Punkarin Hevostalli Ky:n kasvatin tilannetta.

Voitosta huolimatta Simo Mehtonen suhtautuu Zogo Matchin uran jatkoon jalat maassa –asenteella.

”Anttikin on hyvin luottavainen, että kyllä se sieltä vielä tulee. Ei se hevonen sieltä mihkään ole hävinnyt. Siltä se vaikuttaakin, että tästä on hyvä jatkaa. Mennään hevosen ehdoilla, ja lauantain lähtöihin se olisi toki hyvä saada. Startti kerrallaan on katsottava. Ei auta ryntäillä vielä. Olen ajatellut, etteipä lennätetä leijaa liian korkealla.”

Santtu Raitala ajoi toisen Toto5-voiton, kun Jonathan Boko hallitsi keulapaikalta.

Suomessa debytoineet ravurit vastasivat rivin yllätyksistä. Nordic Pronssidivisioonakarsinnassa Iida Lanton treenaama Rappodina lopetti Mika Jauholan ajamana terävästi ja kiisi vastustamattomasti parhaaksi ohi keulan Pikku-Rytin.

Tarja Jussilan suojatti A Question Bi matkasi rivin pankin Chapitre Unin takana 2. sisällä. Kärkipaikka putosi sille loppukaarteessa kuin taivaan lahjana, kun vetojuhta laukkasi. A Question Bi ravasi itsekin maalisuoralla epävarman näköisesti, mutta pysyi sallitulla askellajilla ja voitti hallitusti ennen kovaa kirinyttä Castle In The Skyta.

Mission Of Soulin vakuuttava voitto täydensi rahakkaan Toto5-rivin. Erkki Lappi ajoi menopäällä olleen valmennettavansa parhaaksi toiselta ilman selkää.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi