Anne Liirre-Perheenniemi toimi muun muassa vuoden 1980 Vermon Vuoden hevosena palkitun At Riskin hoitajana. Kuvassa Anne perheen kultaisennoutajan Ollin (Kasion Farrier) kanssa.
Anne Liirre-Perheenniemi toimi muun muassa vuoden 1980 Vermon Vuoden hevosena palkitun At Riskin hoitajana. Kuvassa Anne perheen kultaisennoutajan Ollin (Kasion Farrier) kanssa.Kuva: Juha Perheenniemi

Pekka Korven entinen hevosenhoitaja muistaa hänet reiluna, mutta pihinä pomona

Anne Liirre-Perheenniemi on jättänyt jo hevoshommat taakseen, mutta pitkä ura hevosenhoitajana on jättänyt hänen elämäänsä paljon hyviä muistoja sekä pitkiä ystävyyssuhteita.

Liirre-Perheenniemi aloitti hevosenhoitajana Pentti Parkkosen tallilla Käpylän raviradalla, josta hän siirtyi myöhemmin Pekka Korven työntekijäksi. ”Kultasormella” työskennellessäään hänen tiensä kulki Forssan ja Haimoon kautta Vermon ratatallille. Yhteensä Liirre-Perheenniemi työskenteli Korvella 11 vuoden ajan.

”Pekka oli tosi reilu pomo. Hän vei ajoittain koko henkilökunnan esimerkiksi syömään ja elokuviin, teki paljon meidän eteen. Mutta joskus tuli mutkia matkaan. Kerran esimerkiksi olimme ykköset päällä odottamassa, kun Pekka sanoi, että tuli muutos suunnitelmiin. Oulusta tuli kaksi 20 metristä rekkaa täynnä heinää. Ne tietysti purettiin ensin.”

Liirre-Perheenniemi kertoo myös, että entisen työnantajansa pihiydestä voisi kirjoittaa vaikka oman kirjan.

”Oli sekin, kun valoisaan aikaan talvella kuljimme taskulamppujen kanssa, kun ei viitsinyt loisteputkia ostaa”, hän nauraa. ”Olisihan hän voinut vähän satsata jo silloin. Pelkästään hyviä muistoja jäi kuitenkin Pekalla työskentelystä.”

Nykyään tallityöt ovat vaihtuneet pestiin ISS:n palveluesimiehenä, mutta kokonaan hän ei ole luopunut raviurheilusta. Liirre-Perheenniemi on tuttu näky Turun Metsämäessä, lisäksi lähtöjä tulee katsottua netin kautta. Ja onhan hän mennyt naimisiinkin raviradalla.

Lisää Liirre-Perheenniemen muistoja työskentelystä hevosten kanssa sekä tämän päivän kuulumisia voit lukea torstaina ilmestyneestä Hevosurheilusta.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi